Oulun ja Lapin lääninhallitukset tiiviimpään yhteistyöhön

Oulun ja Lapin lääninhallitukset aikovat vaikuttaa yhteistuumin valtion harjoittamaan tiepolitiikkaan. Yhteinen liikennesuunnittelutyö aloitetaan alkuvuodesta, kertoivat maaherrat Hannele Pokka ja Eino Siuruainen tänään Oulussa.

Hanke kuuluu keskeisesti pohjoisten lääninhallitusten välisiin uusiin yhteistyökuvioihin. Lääneille valmistui hiljattain myös yhteinen lastensuojeluohjelma. Niin ikään huumeiden kimppuun aiotaan käydä yhteisvoimin. Pyrkimyksenä on löytää vastaisuudessa enemmänkin uusia yhteistyön kohteita, joilla virastojen antamia palveluja läänien asiakkaille voidaan tuottaa entistä taloudellisemmin ja tehokkaammin. Lapin lääninhallituksen johtoryhmä oli historiallisella vierailulla Oulussa: kyseessä oli ensimmäinen johtoryhmien tapaaminen kautta aikojen.

-Problematiikkaa Pohjois-Suomen rakentamisessa riittää, maaherra Siuruainen kiteytti. Selvitettävänä on mm. väestökatoon, harvaan asutukseen ja pitkiin etäisyyksiin liittyviä ongelmia. Maaherra Pokan mukaan tärkeintä uudessa tilanteessa on se, miten Pohjois-Suomen kunnille saadaan turvatuksi peruspalvelut. Valtion budjetista ei hänen mukaansa ole herumassa uusia voimavaroja ainakaan vuoteen 2001 mennessä. Oulun ja Lapin lääninhallituksissa henkilökuntaa vähennettiin vuosikymmenen alussa noin 40 prosenttia. Sen sijaan Etelä-Suomessa ovat tällä haavaa käytössä kaikki vanhojen läänien voimavarat. Siuruaista huoletti myös se, miten valtio haluaa panostaa jatkossa Pohjois-Suomeen. -Luulen, että pohjoiset läänit joutuvat nostamaan yhdessä myös tämän kysymyksen esille, hän arveli. Pokka uskoi, että tulevat säästöt otetaan Etelä-Suomen lääneistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat