Oulun ampujaa kehunut Rautio hyllytettiin

Perussuomalaisten Köyliön paikallisosasto on päättänyt hyllyttää valtuutettu Tommi Raution. Hän ei toistaiseksi saa osallistua paikallisosaston toimintaan.

Rautio kirjoitti hiljattain Facebookin keskusteluketjussa, että antaisi Oulun pitseria-ampujalle kunniamerkin.

Paikallisosaston sihteeri Olli Palomäki kertoi, että Raution kohtalosta päätetään lopullisesti, kun puolueen päätös on selvillä. Puoluehallitus käsittelee asiaa kokouksessaan ensi lauantaina.

Satakunnan piirin puheenjohtaja Seppo Toriseva sanoi, että aikoo esittää kokouksessa Raution erottamista. Hän arvelee, että esitys saa kannatusta.

— Tuntuu henki olevan sellainen tällä hetkellä, että nyt on se aika, kun täytyy tämä toimenpide tehdä, hän sanoo.

Torisevan mukaan Rautio on antanut Facebook-kirjoituksestaan vastineen.

Raution hyllyttämisestä kertoi ensimmäisenä Yle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat