Oudot ampumatapaukset piinaavat Kaliforniaa - useita surmattu kotiovelleen

Yhdysvalloissa Kaliforniassa on tapahtunut loppuvuonna useita ampumistapauksia, jossa uhrit on ammuttu omalle kotiovelleen näiden tultua avaamaan ovea.

Kyseisen kaltaisissa ampumisissa on saanut syksyn ja talven aikana surmansa ainakin kaksi ihmistä, kertoo San Francisco Chronicle.

Viimeisin ampumatapaus sattui Herculeksen kaupungissa perjantaina, jossa asunnon ovea avaamaan tullut 9-vuotias tyttö haavoittui. Hyökkääjä koputti Brightonin lähiössä sijaitsevan asunnon ovea ja ampui yhden laukauksen tytön avattua oven. Tämän jälkeen hyökkääjä ampui vielä yhdeksän tai kymmenen kertaa paetessaan paikalta.

Tyttö haavoittui niskaan ja selkään. Tytön saamat vammat olivat vakavia, mutta eivät kuitenkaan hengenvaarallisia.

Tapauksen johdosta ei ole tehty pidätyksiä, eikä teon motiivi ole selvillä.

Vastaavanlaisia tapauksia on sattunut alueella viime kuukausina useita.

Syyskuussa 57-vuotias mies sai surmansa avattuaan ovensa kahdelle ovikelloa soittaneelle miehelle. Elokuussa puolestaan 25-mies ammuttiin kotiovelleen San Leandrossa.

Samanlaisia ampumistapauksia on sattunut myös Oaklandissa ja Concordissa.

Ei ole kuitenkaan tietoa, onko tapauksilla yhteyttä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat