Mainos

Ott Tänakilta hurja paljastus – "Olin jo lopettanut WRC-urani"

Toyotan rallitalliin täksi kaudeksi liittynyt Ott Tänak on paljastanut, että hän oli jo lyömässä ajohanskoja tiskiin kehnosti sujuneen kauden jälkeen vuonna 2013. Edellinen kausi oli sujunut kehnosti M-Sportilla ja virolainen oli jo luovuttanut unelman rallin MM-sarjan osalta.

- Vuonna 2013 minulla ei ollut mitään suunnitelmia tulla enää takaisin. Olin lopettanut ja MM-sarja oli minun osalta taputeltu. Perustin oman firmani ja aloitin uuden työn, Tänak paljastaa Autosportin verkkosivuilla.

- Sanotaanko näin, että minulla ei ollut mitään yritystä tulla takaisin. Ajelin N-ryhmän autolla kotimaassa, mutta tein sitä vain huvin vuoksi. Tämä on kallis urheilulaji huipputasolla ja tiesin, että ei ollut mahdollista tehdä sitä vain silloin tällöin. Mitään suunnitelmia ei ollut. Jollain konstilla me kuitenkin saimme uusia mahdollisuuksia ja kaikki taas aukeni.

Heti vuonna 2014 Tänak sai M-Sportilta ja rengasvalmistaja DMACKilta osittaisen MM-ohjelman, mutta seuraavana vuonna mies ajoi jo täyden kisakalenterin Malcolm Wilson ykköstallissa. Jälleen vuodeksi 2016 Tänak tiputettiin DMACKin kakkostiimiin, mutta vuonna 2017 virolainen löi kahden MM-voittonsa myötä itsensä lopullisesti läpi.

Täksi kaudeksi Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing kiinnitti nopean ja viime vuosina myös tasaisuutta löytäneen Tänakin riveihinsä. Heti ensimmäisessä rallissa viime viikonloppuna Monte Carlossa Tänak ajoi Toyota Yaris WRC:llä toiseksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.