Otava ja WSOY laativat ehdotukset jatkosta

Otava ja WSOY jatkoivat tänään neuvotteluja puoliksi omistamiensa Yhtyneiden Kuvalehtien, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon ja Acta Print -lehtipainon tulevaisuudesta. WSOY:n pääjohtajan Antero Siljolan mukaan seuraavaksi kumpikin osapuoli laatii oman ehdotuksensa, joiden pohjalta keskusteluja jatketaan.

Otavan toimitusjohtaja Olli Reenpää sanoi eilen, että Otava aikoo lunastaa Yhtyneiden Kuvalehtien ja Suuren Suomalaisen Kirjakerhon osakkeet kokonaan haltuunsa. Siihen Otavalla on yhtiöiden sopimuksessa olevan lunastuspykälän nojalla kiistaton oikeus siinä vaiheessa, kun WSOY:n ja Sanoma Osakeyhtiön sulautuminen astuu voimaan.

Acta Printin omistuksesta Otava haluaa vielä neuvotella. Sanoma-WSOY-leirin ehdotuksen sisällöstä Siljola ei tässä vaiheessa halua kertoa mitään, koska se ei ole vielä valmis.
-Totta kai kaikista asioista pitää ja voidaan neuvotella niin, että kokonaisratkaisu on mahdollisimman hyvä. Huolellisesti ja rauhallisesti hyvässä yhteishengessä käydään keskusteluja, Siljola sanoi. Hän muistutti, että varsinaista kiirettä neuvotteluissa ei ole, vaikka ratkaisua haetaan toki mahdollisimman nopeasti. Periaatteessa aikaa on ensi toukokuuhun saakka.

Yhtyneiden Kuvalehtien, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon ja Acta Printin yhteenlaskettu arvo on noin 1,6-1,7 miljardia markkaa, josta Yhtyneiden Kuvalehtien osuus 1,2 miljardia. Puolikas koko paketista maksaisi siis runsaat 800 miljoonaa markkaa. Ainakin Aamulehden ja MTV:n Alma Median on arveltu olevan kiinnostunut Yhtyneistä Kuvalehdistä, jos Otava on niitä myymässä eteenpäin.


Lue myös:

    Uusimmat