Osuuspankkiryhmän liikevoitto pienenee

Osuuspankkiryhmän liikevoitto tammi-syyskuussa oli 366 miljoonaa euroa. Vastaavalla jaksolla viime vuonna liikevoitto oli 532 miljoonaa euroa. Koko vuoden liikevoitto jää selvästi viime vuotta pienemmäksi.

Osuuspankkiryhmän liikevoitto tammi-syyskuulta oli 366 miljoonaa euroa. Vuotta aikaisemmin se oli 532 miljoonaa euroa. Kolmannen vuosineljänneksen liikevoitto oli 92 miljoonaa euroa. Liikevoittoa pienensi pörssikurssien lasku.

Osuuspankkiryhmän peruspankkitoiminnan kannattavuus säilyi hyvänä. Rahoituskate kasvoi 14 prosenttia ja kulut 2,4 prosenttia. Liikevoitto ilman osakesijoitusten välittömiä vaikutuksia oli 419 miljoonaa euroa eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin.

Luottokanta kasvoi vuodenvaihteesta 6,8 ja viime vuoden syyskuusta 8,5 prosenttia. Talletukset kasvoivat vastaavina ajanjaksoina 8,0 ja 11 prosenttia.

Markkinaosuus euromääräisistä luotoista oli elokuun lopussa 31,8 prosenttia (vuoden 2000 lopussa 31,9 prosenttia) ja osuus euromääräisistä talletuksista 32,0 prosenttia (vuoden 2000 lopussa 31,2 prosenttia).

Vakuutussäästöt kasvoivat tammi-syyskuussa 13 prosenttia, sijoitusrahastojen pääoma sen sijaan supistui 17 prosenttia.

Asiakasmäärä kasvoi 39 000:lla 2,95 miljoonaan ja omistajajäsenten määrä 82 000:lla 957 000:een.

Osuuspankkiryhmän kannattavuus säilyy vuonna 2001 hyvänä, mutta osakesijoitusten vaikutuksen takia liikevoitto jää pienemmäksi kuin vuonna 2000.

Ryhmän pörssinoteeratun keskuspankin OKOn konserniliikevoitto oli 69 miljoonaa euroa.

Osuuspankkiryhmän liikevoitto tammi-syyskuulta jäi pienemmäksi kuin vuotta aiemmin. Kolmannella vuosineljänneksellä liikevoittoa rasitti pörssikurssien lasku.

Osuuspankkiryhmän peruspankkitoiminnan kannattavuuden arvioidaan säilyvän hyvänä. Osakesijoitusten vaikutuksen takia koko vuoden liikevoitto jää pienemmäksi kuin vuonna 2000.

Tulosarvio perustuu oletukseen, että toimintaympäristössä ei tapahdu merkittäviä muutoksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat