Mainos

Osuuspankkikeskus ennustaa vakaan kasvun jatkuvan

Osuuspankkikeskus on muuttanut vain vähän viime keväistä arviotaan talouden kasvunäkymistä. Tuoreen suhdanne-ennusteen mukaan talouden kasvu jatkuu vakaana myös ensi vuonna, joskin hintojen nousu voimistuu jonkin verran aiemmin arvioitua enemmän. Lisää työvoimaa palkataan erityisesti rakennustoimintaan ja palvelualoille.

Osuuspankkikeskuksen ennusteessa muistutetaan, että valmistautuminen talous- ja rahaliittoon Emuun voi lisätä keinottelua raha- ja valuuttamarkkinoilla. Keinottelun todennäköisyys lisääntyy, jos Emun aikataulua ja siihen liittyviä suunnitelmia muutetaan.

Osuuspankkikeskuksen suhdannearvion mukaan kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 5 prosenttia ja ensi vuonna 3,5 prosenttia. Niissä ei ole muutosta keväästä.

Kuluttajahintojen arvioidaan nousevan ensi vuonna 2,25 prosenttia, kun keväällä inflaation arveltiin pysyvän ensi vuonnakin noin 1,5 prosentissa. Nopeimman nousuvaiheen arvioidaan ajoittuvan ensi vuoden alkuun.

Tuntuvammin keskus on tarkistanut arvioitaan investoinneista: panostuksen uusiin tuotantolaitoksiin ja -laitteisiin arvioidaan lisääntyvän tänä vuonna kymmenisen prosenttia. Keväällä investointien kasvuksi ennustettiin 14,5 prosenttia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.