Osuuspankit päättämään uudesta yhteistyömallista

Osuuspankkien edustajat kokoontuvat huomenna iltapäivällä Helsinkiin päättämään ryhmän uudesta, entistä tiiviimmästä yhteistyömallista. Moneen kertaan korjailtu malli ei kelpaa vieläkään kaikille osuuspankeille, mutta näiden vastustuksesta huolimatta uudistus menee kaikella todennäköisyydellä läpi.

Uutta yhteistyötä vastustavat pankit pyrkivät vastakin järjestämään suhteensa muuhun osuuspankkiryhmään jollakin keinoin, vaikka ne vastustavat uutta mallia. Ne eivät halua siirtää päätösvaltaansa uudelle osuuskunnalle. Erityisen karsaasti ne suhtautuvat heikosti menestyvien pankkien tukemiseen ilman rajoituksia.

Uudistus lähtee siitä, että Osuuspankkien keskusliitto OKL muutetaan osuuskunnaksi. Samalla siitä tulee ryhmän keskusyksikkö. Sääntöjen muutokseen tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö Kansallisteatteriin kokoontuvassa OKL:n ylimääräisessä kokouksessa päätökset tehdään suljettujen ovien takana.

Kokouksessa kullakin pankilla on yksi ääni kutakin alkavaa viittäsataa jäsentä kohti ja Osuuspankkien keskuspankilla yksi ääni. Arvio uudistuksen läpimenosta perustuu juuri siihen, että suuret pankit kannattavat uudistusta. Kukin pankki joutuu muuttamaan myös omat sääntönsä. Näiden kokousten arvioidaan olevan ohi vasta keväällä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat