Ostoskeskuspalosta miljoonavahingot Lahdessa

Poliisi toivoo yleisönkin apua selvittääkseen, oliko Lahden Liipolan ostoskeskuksen palo rikos vai onnettomuus. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei ylikomisario Aimo Ojasen mukaan voi vielä sulkea pois.

Palo tuhosi puolet vuonna 1975 valmistuneesta ostoskeskuksesta. Aineellisten vahinkojen määrä nousee ilmeisesti noin viiteen miljoonaan markkaan. Henkilövahingoilta vältyttiin. Palon sammutustyöt kestivät pitempään kuin kellon ympäri erikoisen kattorakenteen takia.

Kuumuus hellitti palopaikalla vasta iltapäivällä sen verran, että poliisin tekniset tutkijat pääsivät penkomaan pahoin palanutta rakennusta ja erityisesti pizzeriaa, josta liekit lähtivät liikkeelle ennen puolta kolmea yöllä. Ylikomisario Ojasen mukaan palon syy selviää aikaisintaan muutamien päivien kuluttua.

Tutkijoita kiinnostaa erityisesti voimakas pamaus, joka kuultiin lähitaloissa palon alkuvaiheissa. Vielä ei tiedetty, oliko se palon syy vai seuraus. Pizzerian työntekijä ja osaomistaja, irakilainen Muaffak Faik Rashid epäili paloa tuoreeltaan tahalliseksi räjäytykseksi. Mitään uhkauksia hän ei kuitenkaan ole saanut.

Ylikomisario Ojasen mukaan Lahdessa ei ole ilmennyt erityistä ulkomaalaisvihaa, vaikka viime vuonna räjäytettiin intialainen grilli pommilla. Lisäksi tehtiin ilkivaltaa ulkomaalaisten omistamille ravintoloille. Paloyötä koskevia havaintoja voi ilmoittaa lähimmälle poliisille tai Lahteen numeroon 03-8584201.

Lahti

Lue myös:

    Uusimmat