Ostaisitko drinkin tällaiselta baarimikolta? Katso video

Honda on parannellut jälleen kuuluisaa Asimo-robottiaan. Asimo on ohjelmoitu nyt toimimaan baarimikkona.

Esittelytilaisuudessa otetulla videolla näkyy, kuinka Asimo tuo paikalle tarjoiluvaunut. Tämän jälkeen robotti avaa termospullon sormillaan, tarttuu lasiin ja kaataa juoman. Lopuksi Asimo ojentaa juoman naiselle. Teknologiasivu Gizmodossa ihmetellään, kuinka ihmismäiseltä Asimon liikkeet vaikuttavat.

Aiemmin Asimoa on esitelty runsaasti mm. kävelemässä rappusia ylös. Kyseinen temppu on myös päättynyt joskus nolosti, kun Asimo on esittelytilaisuudessa kompuroinut ja kaatunut rappusilta.

Nykyään Asimo ymmärtää erilaisia ääniä ja se tunnistaa kasvoja. Se pystyy myös reagoimaan ympärillänsä tapahtuviin liikkeisiin. Asimo ei tarvitse enää liikkumiseen erillistä ohjaajaa, vaan se kulkee itsenäisesti.

Myös Asimon kulkunopeutta on kasvatettu lähes kolminkertaiseksi alkuajoista ja se pystyy käyttämään sormiaan jopa viittomiseen. Silti Asimon työskentely näyttää vielä hitaalta ja varovaisen kömpelöltä. Hyvä puoli on kuitenkin se, että robotti jaksaa varmasti kuunnella humalaisten puheita ihmiskollegojaan paremmin vaikka transistori välillä kärähtäisikin.

Lue myös:

    Uusimmat