Osavuosikatsaukset: Nordea ja Wärtsilä jäivät viime vuodesta, Talentum nousi plussalle

Finanssikonserni Nordean liikevoitto jäi toisella neljänneksellä 17 prosenttia pienemmäksi kuin vuosi sitten.

Liikevoitto oli 730 miljoonaa euroa. Konserni onnistui kuitenkin kasvattamaan markkinaosuuttaan kaikissa Pohjoismaissa sekä yritys- että yksityisasiakkaiden puolella.

Konsernijohtaja Christian Clausenin mukaan Nordea odottaa luottotappioiden nettomäärän jäävän tänä vuonna viime vuoden tasoa alhaisemmaksi. Tuloksen odotetaan silti jäävän viimevuotista pienemmäksi.

Wärtsilä kahmi tilauksia, mutta työpaikat vähenemässä

Konepajayhtiö Wärtsilän toisen neljänneksen tulos jäi viimevuotista pienemmäksi, mutta yhtiön tilauskanta on kasvanut voimakkaasti. Tilausten määrä kasvoi yli 40 prosenttia 1,1 miljardiin euroon.

Huhti-kesäkuun tulos ennen veroja oli 109 miljoonaa euroa oltuaan viime vuonna 141 miljoonaa. Liikevaihto laski 15 prosenttia 1,1 miljardiin.

Konsernijohtaja Ole Johansson arvioi maailmantalouden elpymisen heijastuvan merenkulkualan tilauksiin myönteisesti. Uusia aluksia on tilattu kuukausittain noin sata, kun koko viime vuonna niitä tilattiin yhteensä vain 400.

Wärtsilä jatkaa Johanssonin mukaan rakennejärjestelyjään tehokkuuden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Wärtsilä on tänä vuonna vähentämässä maailmanlaajuisesti noin 1400 työpaikkaa.

Yhtiö odottaa liikevaihtonsa laskevan tänä vuonna 10-20 prosenttia ja pitää tätä vuotta koskevat näkymänsä ennallaan.

Talentum tappiosta voittoon

Mediakonserni Talentum pääsi jälleen voitolle huhti-kesäkuussa. Tulos ennen veroja oli 600 000 euroa voitollinen. Vuosi sitten konserni teki 2,5 miljoonan edestä tappiota.

Yhtiö ennakoi, että koko vuoden liikevaihto kasvaa ja että sen liiketulos on positiivinen. Talentum on kärsinyt talouden taantumasta, joka on leikannut sen lehtien ilmoitustuloja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat