Mainos

Osama bin Laden ylistää marttyyrikuolemia videolla

CNN kertoo kaapanneensa videon ennen sen julkaisemista ääriryhmien internetsivuilla.

Terroristiverkosto al-Qaidan johtaja Osama bin Laden on esiintynyt marttyyrikuolemia ylistävällä videolla.

Amerikkalaisen CNN-televisioyhtiön haltuunsa saamalla nauhalla bin Laden esiintyy vain vajaan minuutin ajan. CNN arvioi videon noin kuukauden sisällä kuvatuksi. Yhtiön mukaan video kaapattiin ennen sen julkaisemista ääriryhmien kotisivuilla.

Osama bin Laden kertoo videolla profeetta Muhammedin halunneen marttyyriksi.

- Millaista kohtaloa ihmiskunnan paras toivoi kohdalleen, bin Laden kysyy nauhalla ja vastaa, että Muhammed toivoi marttyyrikuolemaa.

Yhteensä 40 minuuttia kestävällä videolla esiintyy useita äärimuslimeja, jotka ylistävät kuolleita tovereitaan. CNN ei kerro, miten video kaapattiin. Yhtiön mukaan nauhan aitoutta voida vahvistaa eikä sen kuvauspaikkaa ei tiedetä.

Bin Ladenista luvattua palkkiota nostettu

Yhdysvaltojen senaatti tuplasi Osama bin Ladenista luvatun palkkion perjantaina.

Terroristiverkosto al-Qaidan johtaja on nyt 50 miljoonan dollarin eli runsaan 36 miljoonan euron arvoinen.

Yhdysvallat on luvannut maksaa palkkion vangitsemisesta, kuolemasta tai tiedosta, joka johtaa vangitsemiseen tai bin Ladenin kuolemaan.

Al-Qaidan johtajien arvellaan piileskelevän tällä hetkellä Pakistanin syrjäseuduilla.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.