Osakkeiden myyntiä tappiolla vältetään

Yksityissijoittajat välttävät myymästä osakkeitaan tappiolla.

Sijoittaja kokee, että tappiolla myyminen on lopullinen osoitus väärästä sijoituspäätöksestä, sanoo Markku Kaustia Helsingin kauppakorkeakoululta.

Verotuksen kannalta olisi monesti järkevää myydä tappiolla olevia osakkeita, koska näin syntyneet myyntitappiot vähennetään myyntivoitoista veroa määriteltäessä.

Miksi on tappioita on vaikea realisoida?

Aiheesta väitöskirjan tehnyt Markku Kaustia analysoi noin 900 000 Helsingin pörssissä tehtyä kauppaa, joissa yksityissijoittaja myi osakkeitaan vuosien 1995 ja 2000 välillä. Tutkimus vahvisti psykologisten tekijöiden vaikutuksen sijoittajan käyttäytymiseen.

Kaustia pyrki selvittämään mitkä kaikki tekijät vaikuttavat siihen, miksi ihmisten on vaikea realisoida tappioita. Yleisjohtopäätös oli, että sijoittajan on vaikea myöntää tappiotaan. Kaustian mukaan yksityissijoittajien tappioista realisoidaan vain puolet siitä määrästä, joka realisoitaisiin, jos psykologia ei vaikuttaisi taustalla.

Ammattilaiset samassa veneessä

Selvityksen mukaan joulukuussa verovuoden lähestyessä loppuaan tappioita realisoidaan muita kuukausia enemmän, mutta silloinkin voitollisia osakekauppoja tehdään tuntuvasti tappiollisia enemmän. Aiemmat selvitykset osoittavat, etteivät ammattisijoittajat toimi sen kylmäverisemmin. Sama psykologinen ilmiö pätee myös heihin, joskin lievemmin. Myös muualla maailmassa ihmiset käyttäytyvät suomalaissijoittajien tavoin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat