Osakkeet hurjassa iskussa

Viikon viimeisen pörssipäivän tunnelma pysyi edellisten päivien tapaan lämpöisenä. Osakkeet kävivät aamulla varsin nihkeästi kaupaksi, mutta viimeisten tuntien ostoinnon myötä vaihtokin kohosi reilusti toiselle miljardille. Yleisindeksillä mitattuna osakkeet vahvistuivat hyvän loppukirin ansiosta 1,5 prosentilla 4720 pisteen paremmalle puolen. Finanssi- ja syklisten yhtiöiden ylämäet puskivat portfolioindeksin 1,9 prosenttia plussalle.

Alkuasetelmat perjantaille olivat hiukan sekavat. New Yorkissa osakkeet jaksoivat toki nousta, mutta vain aavistuksen. Tokion pörssissä sijoittajat ottivat mahdolliset veroalennukset iloisina vastaan ja nostivat Nikkei-indeksin kolme prosenttia. Korkojen lasku ja Yhdysvaltain dollarin vahvistuminen takasivat Euroopan pääpörsseille kiitettävät parin prosentin plussat.

Tietoliikennesektorin komeimmat nousut osuivat jo hiukan taka-alalle jääneisiin Jot Automationiin ja Soneraan. Kummankin kurssi kipusi noin viidellä prosentilla. Reippaalla 160 miljoonalla markalla vaihtunutta Soneraa tehtiin viimeisissä kaupoissa 66 markkaan. Myös Elcoteq korjaili Venäjän mustaamaa kehitystä, sillä reilun neljän prosentin nousu tiesi Elcoteqille 39 markan tasoa. Nokian kurssi kesti viime päivien vahvan esityksenkin jälkeen nousu-uralla. Viimeiset kaupat 650 miljoonan markan vaihdon keränneellä A-osakkeella tehtiin 496,5 markkaan eli viitisen markkaa torstain yläpuolella.

Enso vahvistui yli viisi prosenttia, kun Storan ja Enson yhdistymiskäsittely eteni aimo harppauksin eteenpäin. Aiemmin sulautumista hiertäneen nestepakkauskartonkien määräävän markkina-aseman kohtalo selviää ensi viikolla, kun kilpailuviranomaiset antavat lopullisen lausuntonsa ehtoineen. Viimeisissä kaupoissa Ensosta maksettiin lähes 45 markkaa.

Metalliyhtiöistä nousuvuorossa olivat torstaina notkahtanut Outokumpu sekä Rautaruukki, joille molemmille nousua kertyi lopulta nelisen prosenttia. Ostosuosituksista nauttimaan päässeet Valmet ja Rauma polkivat kohtuullisesta vaihdosta huolimatta lähes paikoillaan. Kolmisen prosenttia vahvistuneelta elintarvikesektorilta vauhdikkainta menoa esitti Huhtamäki. Yhtiön molemmat osakesarjat kiipesivät kuutisen prosenttia korkeammalle kurkotellen 180 markkaa. Myös Hartwall jatkoi toipumistaan kallistumalla neljä prosenttia 89 markkaan. Viikon saldoksi juomayhtiölle saatiin mukavasti reilun kolmanneksen arvonousu.

Yhdysvalloissa osakkeet jatkoivat kolmatta päivää peräkkäin nousussa. Ensimmäisellä tunnilla Dow Jones kirmaisi jo prosentin torstain yläpuolelle. Nokiaa tehtiin noin 97 dollariin, mikä tuoreimmalla 5,13 markan kurssilla laskettuna tiesi lähes 500 markan tasoa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat