Osakesäästäjien Rothovius: Piensijoittaja, älä hötkyile

Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtajan Timo Rothoviuksen mukaan piensijoittajan ei kannata kurssisyöksyä liikaa säikähtää.  

-Ei kannata hötkyillä, vaan katsoa tilanne rauhassa. Itse ainakin näkisin, että nyt on ennemminkin aika ostaa halpoja osakkeita kuin myydä, hän sanoo.  

Rothovius muistuttaa, että pörssissä tapahtuu usein isoja pudotuksia tähän aikaan vuodesta, ja vuoden vaiheesta ollaan todennäköisesti taas paremmissa lukemissa.

Hän lisää, että viiden prosentin päiväpudotus on toki harvinainen, mutta niitäkin nähdään muutaman vuoden välein.  

Rothovius uskoo, että piensijoittajat ovat oppineet suhtautumaan äkkinäisiin pörssiliikkeisiin rauhallisemmin kuin vielä esimerkiksi viime vuosituhannen puolella.  

-Tämä on osa pörssiä ja kuuluu asiaan, hän toteaa.   

Lue myös:

    Uusimmat