Osakelasku syö monien brittien eläkesäästöjä

Osakemarkkinoiden alamäki on syönyt eläkesäästöjä myös Britanniassa. Pankit ovat joutuneet maksamaan vahingonkorvauksia, kun vakuutusmyyjät eivät ole kertoneet sijoitusten riskeistä.

Alison Christie valmistui yliopistosta pari vuotta sitten ja aloittelee nyt uraansa lontoolaisessa markkinointiyrityksessä. Palkka ei ole häävi, ja siitä pitäisi vielä lohkaista osa vapaaehtoiseen eläkkeeseen, koska työnantajan eläkeohjelma on mitätön. Alison olisi valmis investoimaan 15 prosenttia palkastaan eläkkeseen, mutta uutiset kassojen vaikeuksista ovat vieneet hänen luottamuksensa eläkevakuuttajiin.

-Olen tällä hetkellä odottavalla kannalla. Tiedän, että minun on pakko säästää eläkepäiviä varten, mutta en tiedä, miten voisin tehdä sen turvallisesti, Christie sanoo.

Britannian työeläkejärjestelmä perustuu vapaaehtoisuuteen, ja eläkesäästäminen on aloitettava nuorena, jos mielii saada edes jonkinlaisen turvan vanhuuden päiviksi. Yhä useammat turvautuvat eläkerahastoihin, jota maksavat eläkkeita ulos sen mukaan, miten niiden tulos kehittyy.

Koska rahastot sijoittavat 60 prosenttia varoistaan pörssiosakkeisiin, viime aikoina markkinoilta on tullut vain ikäviä uutisia niille, jotka luulivat ostaneensa turvallisen eläkkeen.

-Uskon, että vain harvat henkilökohtaisten eläkkeiden ostajista ymmärsivät, mitä he ostivat. Sekä hallitus että rahoituslaitokset myöntävät, että näitä eläkkeitä myytiin väärin perustein ja rahoituslaitokset ovatkin joutuneet maksamaan miljardeja puntia vahingonkorvauksia henkilökohtaisia eläkkeitä ostaneille, sanoo Professori Paul Johnson London School of Economicsilta.

Viime viikot ovat olleet murheellisia kaikille, joita eläkkeet kiinnostavat. Sadoille tuhansille on ilmoitettu, että heidän eläkkeitään leikataan 10 prosenttia ja toiset 10 prosenttia lähtee helmikuussa, jos osakemarkkinoilla ei tapahdu ihmeitä.

(MTV3)

(Talousuutiset 28.10.2002).

Lue myös:

    Uusimmat