Osa työnantajista ei tee ilmoitusta vakavista työtapaturmista – voi johtaa sakkorangaistuksiin

Kaikki työnantajat eivät ilmoita lain valvoittamalla tavalla vakavista  työtapaturmista. 

Aluehallintoviraston (avi) mukaan työnsuojeluviranomaiset tutkivat useita vakaviksi epäiltyjä työtapaturmia, jotka työnantajat ovat jättäneet ilmoittamatta.

Avi muistuttaa, että työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus ilmoittaa viipymättä poliisille ja aluehallintovirastolle kuolemaan tai vaikeaan vammaan johtaneet työtapaturmat. Laiminlyönnistä voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

Lakimies Matti Suontausta Lounais-Suomen avista kertoo, että kuluvan vuoden aikana ilmoittamatta jätettyjä tapauksia on kertynyt Lounais-Suomessa yhden käden sormilla laskettava määrä. Kaiken kaikkiaan tapauksia on ilmoitettu 153. Luvussa ovat mukana sekä vakavat että lievät tapaturmat.

Avi arvioi, että ilmoitusvelvollisuutta laiminlyödään samassa suhteessa koko maassa.

Avi kertoo saavansa tiedon ilmoittamatta jätetyistä vakavista turmista poliisin tekemän ilmoituksen perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat