Osa syrjäytyneistä nuorista on sivussa kaikista palveluista

Omanarvontunteen puute, yksinäisyys ja vanhempien kaipuu ovat monen syrjäytyneen nuoren ongelmia.

Nuoret kaipaavat vanhempia, jotka pystyvät huolehtimaan heistä ja joilla olisi heille aikaa.

Myös koulukiusaaminen ja asunnottomuus heikentävät syrjäytyneen nuoren mahdollisuuksia ihmisarvoiseen elämään.

Helsingin Diakonissalaitoksen tutkimuksen mukaan osa vaikeassa elämäntilanteessa olevista nuorista on syrjäytynyt kaikista palveluista. Heidän ongelmansa on tunnistettu, mutta palvelujärjestelmä ei ole kyennyt heitä auttamaan.

Palvelujohtaja Ulla Nordin mukaan osa näistä nuorista on selviytynyt peruskoulusta hyvin puuttellisilla taidoilla,mikä estää kiinnittymisen jatko-opintoihin. Joukossa on peruskoulun käyneitä nuoria, jotka eivät osaa kunnolla lukea.

Tutkimuksessa selviteltiin vaikeassa elämäntilanteessa olevien 16-29-vuotiaiden kokemuksia hyvinvoinnista. Noin 800 nuoren ja nuoren aikuisen tilannetta kartoittavan tilastotutkimuksen lisäksi mukana olivat 30 nuoren kokemukset.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat