Osa SAK:n Kiljavan opiston epäillyistä rikoksista ehkä vanhentuneita

Vantaan poliisi on saanut lähes valmiiksi esitutkinnan, jossa SAK:n koulutussäätiön Kiljavan opistoa epäillään valtionapujen väärinkäytöstä. Nurmijärvellä sijaitsevan opiston epäillään hakeneen jopa miljoona euroa perusteetonta valtionapua.

Sen sijaan epäilyt väärennyksistä voivat kuivua kokoon. Tutkinnanjohtaja Juha Henttalan mukaan poliisi epäilee, että joihinkin asiakirjoihin on väärennetty opettajien nimiä 2000-luvun alkupuolella, mutta rikokset voivat olla jo vanhentuneita.

Raskainta rikosta eli valtionapujen väärinkäyttöä tutkitaan törkeänä avustuspetoksena. Henttalan mukaan summa tarkentuu vielä, koska mukana on "kiikun kaakun -tapauksia". Opetusministeriö selvittelee parhaillaan epäselviä tapauksia ja antaa niistä lausunnon poliisille.

Rikoksista epäiltynä on kuulusteltu useita ihmisiä. Poliisin mukaan epäiltyjen piiri pienentynee jonkin verran. Epäiltyjen lukumäärää ei haluta vielä kertoa.

Henttala arvelee, että opetusministeriö saa oman osuutensa valmiiksi maaliskuun puolivälin paikkeilla. Sen jälkeen poliisi tekee vielä lyhyen kuulustelukierroksen ennen pöytäkirjojen lähettämistä syyttäjälle.

Kiljavan tutkinnassa on ollut kyse muun muassa siitä, onko osakeyhtiömuotoinen toiminta niputettu virheellisesti valtionapuun oikeuttavaksi kurssitoiminnaksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat