Osa pikkulapsistakin kuorsaa säännöllisesti

Noin kuusi prosenttia alle kouluikäisistä lapsista kuorsaa säännöllisesti, ilmenee loppuviikosta tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

Ajoittain kuorsaa 12,4 prosenttia lapsista.

Tutkimuksen mukaan toistuvat ylähengitysteiden infektiot ja korvatulehdukset lisäsivät kuorsaamisen riskiä.

Tutkimuksessa selvisi myös, että säännöllisesti kuorsaavilla lapsilla oli muita enemmän ahdistusta ja masennusoireita. Lisäksi heillä oli enemmän kielellisiä vaikeuksia. Eroja älykkyydessä ei ollut.

Toistaiseksi ei tarkkaan tiedetä, miksi kuorsaaminen aiheuttaa lapselle oireita päivällä.

Väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina. Tutkimukseen osallistui yli 1 400 lasta vuosina 2005–2008, ja he olivat iältään 1–6-vuotiaita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat