Osa Nato-maista viileinä uudenlaiselle kumppanuudelle

Yhdysvaltain ja Britannian kaavailuissa uudenlaista kumppanuutta on suunniteltu ainakin Suomen ja Ruotsin, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin sekä Israelin kanssa.

Osa sotilasliitto Naton jäsenmaista ei lämpene ajatukselle uudenlaisesta kumppanuudesta esimerkiksi Suomen ja Ruotsin kanssa, jollaista esimerkiksi Yhdysvallat on kaavaillut. Tiiviimpää yhteistyötä käsiteltiin Naton kaksipäiväisessä ulkoministerikokouksessa, joka päättyi tänään Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.

Kokoukseen osallistunut Venäjä suhtautui hankkeeseen niin ikään nuivasti. Venäjän mukaan suunnitelma voi horjuttaa turvallisuustasapainoa maailmanlaajuisesti.

Monet Nato-maat myöntävät, että sotilasliiton on kehitettävä uudenlainen kumppanuusjärjestelmä, joka paremmin heijastaa järjestön roolia rauhanturvaajana kaukaisissa maissa kuten Afganistanissa. Kaikki eivät kuitenkaan halua tiivistää turvallisuusyhteistyötä hyvinkin erilaisten maiden kanssa.

Yhdysvaltain ja Britannian kaavailuissa uudenlaista kumppanuutta on suunniteltu ainakin Suomen ja Ruotsin, Japanin, Australian ja Uuden-Seelannin sekä Israelin kanssa.

- Me haluamme käytännönläheisen suhtautumisen tiiviimpään yhteistyöhön kumppanien kanssa, mutta emme ole halukkaita perustamaan mitään uusia rakenteita, sanoi Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier.

Ajatus ei vielä kypsä

Amerikkalaisten kokouslähteiden mukaan hanketta on vastustettu myös muissa maissa. Näin ollen ei ole varmaa, onko suunnitelma valmis esiteltäväksi Naton marraskuussa pidettävässä huippukokouksessa.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi hankkeen olevan Naton sisäinen asia, mutta lisäsi sen voivan vaikuttaa Venäjän etuihin.

- Kaikki turvallisuusmaiseman muutokset vaikuttavat eittämättä useisiin maihin. -- Haluaisimme, että tällaiset prosessit toteutetaan mahdollisimman avoimesti, jotta voimme nähdä, ettei mitään uhkia synny, Lavrov totesi.

Romanian ulkoministeri Mihai-Razvan Ungureanu katsoi, että Naton olisi tiivistettävä yhteistyötään etenkin Länsi-Balkanin maiden kanssa. Se olisi huomattavasti tärkeämpää kuin globaalien kumppanien etsiminen, ministeri huomautti.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat