Osa Kreikassa pudonneen koneen matkustajista ehkä elossa ennen törmäystä

Tutkijan mukaan osa Kreikassa pudonneen lentokoneen matkustajista saattoi olla elossa ennen törmäystä.

Osa Kreikassa maahan syöksyneen lentokoneen matkustajista saattoi olla elossa ennen törmäystä.

Kreikan sisäministeri sanoi aiemmin, että turmakoneen matkustajista kaikki tai suurin osa olivat luultavasti kuolleet, ennen kuin kone iskeytyi maahan.

Kuolinsyyntutkijan mukaan näyttää kuitenkin siltä, että uhrit olisivat olleet elossa törmäyshetkellä.

Turman syyksi on epäilty ilmanpaineen laskua ja sitä seurannutta lentäjien tukehtumista. Kaikki koneessa olleet 121 ihmistä saivat surmansa.

Tekstiviesti huijausta

Kreikan poliisi on pidättänyt miehen, joka kertoi eilen saaneensa turmakoneesta tekstiviestin. Mies kertoi televisiossa saaneensa turmakoneesta tekstiviestin: "Meillä on kylmä. Lentäjä on sininen. Me kuolemme. Hyvästi". Viesti osoittautui huijaukseksi. Viestiä pidettiin aiemmin parhaana johtolankana siitä, mitä lentokoneessa oli tapahtunut ennen onnettomuutta.

Kyproksen poliisi on puolestaan tehnyt ratsian turmakone Boeing 737:n lentoyhtiön Helios Airwaysin toimistoihin. Poliisin tiedottajan mukaan toimistoista kerättiin mm. asiakirjoja, josta voi olla hyötyä mahdollisessa rikostutkimuksessa.

Ei eloonjääneitä

Lentoturman jäljiltä ei ole löytynyt eloonjääneitä. Turmakoneessa oli 115 matkustajaa ja 6 miehistön jäsentä. Kone oli matkalla Kyproksesta Ateenan kautta Prahaan.

Matkustajista 12 oli kreikkalaisia ja 4 armenialaisia, muut olivat kyproksenkreikkalaisia. Lisäksi toinen koneen lentäjistä oli saksalainen. Kreikan viranomaisten mukaan koneessa oli 21 lasta.

Molemmat turmakoneen mustat laatikot on löydetty. Toinen niistä on nauhoittanut lentäjien keskustelut.

Kreikan viranomaisten mukaan turman syy saattaa olla paineen äkillinen lasku koneessa. Eräässä vaiheessa koneen epäiltiin joutuneen kaapatuksi tai terrorismin kohteeksi, mutta nämä epäilyt näyttävät osoittautuneet aiheettomiksi. Kyproksen lentoviranomaisten mukaan koneen lentäjä menetti ilmeisesti tajuntansa paineen laskun vuoksi.

Suomalaisasiantuntija: Lämpötilan lasku voimakasta

Liikenneilmailuylitarkastaja Heikki Tuomainen lentoturvallisuushallinnosta sanoo, että matkustajien jäätyminen vahvistaa sen, että onnettomuuden syynä oli vika koneen paineistuksessa tai ilmastoinnissa.

- Oikeastaan ainoa mahdollinen syy on se, että koneen ilmastointi- ja paineistusjärjestelmä on vioittunut niin vakavasti, että paineistus on hävinnyt. Tällöin lämpötila laskee koneessa hyvin voimakkaasti ja myös happi häviää. Näissä lentokorkeuksissa ilman lämpötila on yleensä noin –55 celsiusastetta. Niissä olosuhteissa sisävaatteisiin pukeutunut paleltuu aika pian.

Tuomaisen mukaan nopean painekadon sattuessa myös lämpötila laskee sekunneissa.

- Jos kyseessä on sen luokan vaurio, että painekato esimerkiksi hajottaa oven tai runkoon tulee rakenteellinen vaurio, tulee painekato sekunneissa ja myös lämpötila laskee sekunneissa. Jos kyseessä sen sijaan on koneen paineentapausjärjestelmän paineentasausventtiilien vioittuminen, jolloin ne jäävät esimerkiksi ”auki”-asentoon, silloin painekato tapahtuu hieman pidemmässä ajassa.

Ilmastoinnissa vikaa ennen lähtöä

Kone oli matkalla Larnakasta Kyproksesta Ateenan kautta Prahaan. Turmakoneen ilmastoinnissa havaittiin vika ennen sen lähtöä Larnakan lentokentältä Kyproksesta, mutta se korjattiin. Lentäjä kertoi vian uusiutumisesta lennonjohdolle ennen kuin radioyhteys koneeseen katkesi.

Kreikan lennonjohdon mukaan lentokone näytti liikkuvan ennen maahansyöksyään ilman ohjaajaa. Konetta saattamaan lähetettyjen kahden F-16-hävittäjän ohjaajat näkivät, että lentäjät olivat lyyhistyneinä ohjaamossa, kertoi Ateenan lennonvalvontapäällikkö uutistoimisto AFP:lle.

Koneen hylky löydettiin laajalle alueelle hajautuneena 40 kilometriä Ateenasta pohjoiseen Grammatikoksen alueella sijaitsevalta asumattomalta vuoristoseudulta. Valtaosa 115 matkustajasta ja kuuden hengen miehistöstä oli kyproksenkreikkalaisia. Suomen ulkoministeriön mukaan ei ole tiedossa, että koneessa olisi ollut suomalaisia.

(MTV3-AFP-Reuters-STT-DPA)

(Seitsemän uutiset 16.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat