Osa-aikaeläkkeen ikäraja alemmaksi

Keskeneräiseksi jääneellä tuloratkaisulla yritetään vauhdittaa myös työn jakamista. Jos tuloratkaisu toteutuu, osa-aikaeläkkeelle pääsee entistä nuorempana. Myös vuorotteluvapaan korvaukset paranevat.

Osa-aikaeläkkeen ikäraja on nykyisin 58 vuotta. Tuponeuvotteluissa sovittava kokeilu pudotaisi ikärajaa parilla vuodella. Etuus koskee niin teollisuutta kuin palveluja - sekä yksityisten että julkisten alojen puurtajia. Asiantuntijoiden mukaan kokeilu on sekä työntekijän että työnantajan etu.

Nykyisin osa-aikaeläkkeelle voi päästä vain kokoaikatyöstä ja oikeutta ovat käyttäneet lähinnä hyvätuloiset. Tähänkin haetaan nyt muutosta, sillä uudistuksessa ikärajan saavuttanut työtön voi tietyin ehdoin hakeutua osa-aikatyöhön ja saada yhtä aikaa osa-aikaeläkettä.

Myös vuorotteluvapaakokeilu jatkuu ainakin vuoteen 2000. Vuorotteluvapaan korvausprosentti noussee kuudestakymmenestä seitsemäänkymmeneen. Prosentti lasketaan siitä työttömyysturvasta, jonka henkilö saisi työttömänä ollessaan. Vuorotteluvapaan kuukausikorvauksen yläraja taas nousee 4500 markasta 5300 markkaan. Tämä kaikki siis silloin, jos tuloratkaisu toteutuu.
(MTV3/Jussi Eronen)

Lue myös:

    Uusimmat