Osa-aikaeläkkeelle nuorempana?

Osa-aikaeläkkeelle voi pian päästä aikaisempaa nuorempana. Eduskunnalle annettiin perjantaina lakiesitys, jolla osa-aikaeläkkeen ikärajaa lasketaan nykyisestä 58 vuodesta 56 vuoteen.

Järjestelystä ehdotetaan tilapäistä. Se olisi voimassa ensi heinäkuun alusta vuoden 2000 loppuun. Lainmuutoksesta sovittiin viime syksyn tulopoliittisen ratkaisun yhteydessä. Lakiesityksessä työnantaja velvoitetaan pyrkimään siihen, että osa-aikaeläkkeelle haluavalle järjestyy osa-aikatyötä.

Mahdollisuus varhaisempaan osa-aikaeläkkeeseen koskisi yksityisten alojen, kuntien, valtion ja kirkon palkansaajia sekä yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkelakien piirissä olevia. Samalla osa-aikaeläkeläisen asemaa turvataan myös siltä varalta, että hän joutuisi työttömäksi tai työkyvyttömyyseläkkeelle.

Yksityisalojen ja yrittäjien eläkelakeja muutetaan niin, että ns. tulevan ajan eläkettä karttuu myös osa-aikaeläkkeen perusteella. Julkisten alojen eläkkeissä asia on hoidettu jo nyt.

Eduskunnan käsittelyyn lähetettiin perjantaina myös tupo-ratkaisussa sovitut ensi vuotta koskevat sosiaaliturvamaksujen alennukset. Yli 80 000 markan ylittävistä tuloista peritty 0,45 pennin suuruinen ylimääräinen sairausvakuutusmaksu poistuu ensi vuoden alusta.

Eläkeläisten sairausvakuutusmaksua alennetaan 0,30 penniä, jolloin maksu olisi 3,90 penniä äyriltä. Palkansaajien maksu olisi edelleen 1,50 penniä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat