Orpo torjuu perussuomalaisten kritiikin pakolaiskysymyksessä
Sisäministeri Petteri Orpo torjuu perussuomalaisten arvostelun neuvotteluvaltuuksien ylittämisestä.
Perussuomalaisten mielestä Orpo on venyttänyt suurelta valiokunnalta saamaansa neuvottelumandaattia EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja koskevassa asiassa. Perussuomalaisten mukaan hallitusohjelman kirjauksessa todetaan selvästi pakolaisten siirtojen EU-maasta toiseen perustuvan vapaaehtoisuuteen.
Orpo sanoo, että perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon esittämä arvostelu on aiheetonta.
– Se ei pidä paikkaansa. Olen puheenvuorossa tuonut esille hallituksen ja eduskunnan suuren valiokunnan kannan, että näiden sisäisten siirtojen osalta pitää järjestelmän perustua vapaaehtoisuuteen. Mutta olen sanonut sen, mikä on myös eduskunnan (suuren valiokunnan) evästys, eli että mikäli määräenemmistö sisäisten siirtojen taakse löytyy, siinä tapauksessa Suomi on tietyillä reunaehdoilla valmis olemaan valmistelussa mukana, Orpo korostaa MTV Uutisille.
Orpon mukaan on todennäköistä, että määräenemmistö EU-maista hyväksyy pakolaisten siirrot EU:n sisällä. Orpo kuitenkin korostaa, että valtioiden päämiehet viime kädessä hylkäävät tai hyväksyvät periaatteen tulevassa huippukokouksessa.
– Jos määräenemmistö syntyy, Suomen kannattaa tietenkin olla mukana valmistelussa, koska silloin se päätös koskee meitä itseämme.
Orpo arvelee, että perussuomalaisten kritiikki kumpuaa puolueen maahanmuuttokannasta.
– Arvostelussa on varmaan kyse siitä, että Halla-aho ja hänen edustamansa puolue suhtautuu erittäin kriittisesti maahanmuuttoon. Silloin kaikki ratkaisut tuntuvat huonoilta, hän sanoo.
– Elämme tilanteessa, jossa sodat ja katastrofit luovat meille valtavan pakolaisongelman Afrikasta. Meidän täytyy yhdessä miettiä ratkaisuja siihen, miten saada muuttopainetta Eurooppaan vähennettyä ja autettua ihmisiä omissa lähtömaissaan ja siihen, miten kitketään salakuljetusta. Hallituksessa löydämme varmasti yhtenäisen linjan näissä asioissa, Orpo sanoo.
Uusimmat
-
17:01
Analyysi: Juhliko Ukraina onnistumistaan liian aikaisin – vai yrittääkö Venäjä taas vedättää?
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys varaosa-autossa ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
16:38
Vaarallisen aineen vuoto päättynyt Tuusulassa – tilanne ei aiheuta enää vaaraa
-
16:34
Mikon lapsi kohtasi suden yksin koulukyytiä odottaessaan: "Susi kuuluu luontoon – mutta jos jotain sattuisi, voidaan vain jossitella"
-
16:33
Perheen eväshetki keskeytyi ahneen vieraan takia – äidin kylmänviileä toiminta tilanteessa tallentui kameralle
-
16:30
Suora lähetys Estonia-sarjan punaiselta matolta noin kello 17 alkaen – seuraa tunnelmaa tästä
-
16:13
PMMP:n festarikeikat saivat ihmiset suunniltaan: "Missä on fanien kunnioitus?"
-
16:10
Harryn ja Meghanin avustajien tarjoama sopimus pöyristyttää – peruskoululaisia kiellettiin esittämästä negatiivisia kommentteja parista
-
16:05
Eduskunta hyväksyi vammaispalvelulain lykkäämisen – hallituksen ja opposition rivit pysyivät yhtenäisinä
-
16:01
Askolan yläkoululla Uudellamaalla poikkeuksellinen väkivallanteko – yksi ambulanssilla sairaalaan
-
15:58
Taksiliitto hämmästelee Suomen viranomaisten Yango-päätöstä: "Valitettavasti sama sinisilmäisyys näkyy"
-
15:58
Yllätyskäänne Pekka Katajan jutussa korkeimmassa oikeudessa: Avunannosta murhan yritykseen tuomittu mies määrättiin vapautettavaksi
-
15:42
Tommi Tikka rymisteli jo toisen suihkukomennuksen Ruotsissa
-
15:38
Metropolia vaati opiskelijoita allekirjoittamaan sopimuksen, jotta koulun valtaus sai jatkua yön yli – "Protesti ei ole protesti, jos siihen kirjoitetaan lupalaput"
-
15:37
Jäätikkötulvat uhkana Norjassa jo nyt – muutosnopeus riippuu ilmastotoimien suunnasta: "Mahdollisuus tuhoihin valtava"
-
15:30
Yle aloittaa kahdet muutosneuvottelut
-
15:25
Parkissa olleesta rekasta vuoti myrkyllistä happoa koulun lähellä – näin evakuoitujen lasten vanhemmat kommentoivat tapahtunutta
-
15:13
FBI:n eliittiagentit harjoittelivat Suomessa: "Nyt yhteistyötä tehdään tiiviisti"
-
14:59
Postilähetyksiä 20 vuoden ajan anastanut mies jäi nalkkiin – vorolta löytyi myös valtavasti peräkärryjä, trailereita ja pyöriä
-
Lataa lisää