Orpo: Ministeripaikat menossa todennäköisesti kokoomukselle ja demareille

Kehysriihessä tehdyt tiukat päätökset ovat saaneet aikaan ankaraa arvostelua. Muun muassa Veronmaksajain Keskusliitto on moittinut nyt tehtyjä päätöksiä, kuten veronkorotuksia. Liitto on todennut kehysriihen päätösten heikentävän kuluttajien ostovoimaa jo ennestään hankalassa tilanteessa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo ei arvostelusta hätkähdä.

– Jos veronmaksajain keskusliitto ei arvostelisi verojen korotuksia, niin ihmettelisin sitä. Itsekään en pidä yhtään veronkorotusta minkään valtakunnan poliittisena voittona, mutta nyt Suomen taloustilanne on vaan niin vakava, Orpo toteaa.

– Leikkauksia tehtiin runsaasti ja myös kipeitä leikkauksia. Mutta meidän pitää kerätä valtiolle lisää tuloja eli veroja.

Kehysriiheen pettyi myös vasemmistoliitto, joka erosi päätösten seurauksena hallituksesta

Vasemmistoliiton lähtö ei Orpoa yllättänyt, aiemmin samaa viestitti myös pääministeri Jyrki Katainen.

Orpon mukaan vasemmistoliitolla oli vaikeuksia jo syksyllä rakennepaketin kanssa.

– Nyt kun talouden haasteet tulivat niin suureksi ja tulevien päätösten vaikeusaste kasvoi oli odotettavissa, että vasemmistoliitolla voi olla vaikeuksia pysyä mukana.

– Mutta tämä oli varmasti ihan hyvä hetki lähteä, sai kertoa omia tavoitteitaan.

Ministeritehtävät todennäköisesti kokoomukselle ja demareille

Hallituksen työskentelyyn vasemmistoliiton lähdöllä ei Orvon mukaan ole vaikutusta. Hän toteaa että puolueen tietyllä jopa helpottaa päätöksentekoa, koska vasemmistoliiton ja kokoomuksen ideologiset eroavuudet ovat olleet suuria.

– Mutta ajat on vaikeita ja joudutaan tekemään vaikeita päätöksiä. Ei tämä helpoksi muutu nytkään.

Vapautuvat ministerintehtävät tullaan Orpon mukaan jakamaan mahdollisimman pikaisesti.

Orpo pitää todennäköisenä, että vapautuvat tehtävät jaettaisiin päähallituspuolueiden kokoomuksen ja SDP:n kesken.

– Se olisi todennäköinen ratkaisu, mutta käydään nyt rauhassa tämä hallituksen sisäinen keskustelu ja antaa pääministerin muodostaa näkemyksensä ja tehdä ehdotus hallitukselle.


Lue myös:

    Uusimmat