Orpo karhunpentu paljasti karhuperheen kohtalon

Yksinäinen orpo karhunpentu löytyi rakentamasta talvipesää metsästä Suomussalmen Yli-Vuokissa. Luontokuvaaja sai karhun kuvattua. Rajavartijan epäillään ampuneen karhuperheen emon ja kaksi muuta pentua.

Luontokuvaajat ja metsästäjät olivat panneet syksyn aikana merkille, että metsissä liikkui kolmen karhun pentue emonsa kanssa. Nyt yksi karhunpennuista on enää jäljellä.

Karhunmetsästyksen pelisäännöt

  • Karhuemoa ei saa ampua alle vuoden ikäisten pentujen kanssa.
  • Alle vuoden ikäisiä karhunpentuja ei saa ampua.
  • Karhua ei saa ampua haaskalta tai sen läheisyydestä.
  • Karhua ei saa ampua pesältä
  • Karhua ei saa ampua pellolta, jolla on sato korjaamatta.

Jos jokin näistä erehdyksessä tapahtuu, on asiasta ilmoitettava poliisille.

Myös Riistakeskukseen on saatettava tieto lainvastaisesta kaadosta.

Yhden epäillään haavoittuneen ja kuolleen metsään. Emo ja toinen pentu tulivat ammutuiksi. Teosta epäillään rajavartijaa, joiden viralliseen toimenkuvaan kuuluu myös metsästyksen valvominen alueella.

Ampumispaikka haaskan lähellä

Syyskuussa alueella oli satanut lunta ja metsästäjä löysi karhunjäljet, jotka johtivat ampumapaikan läheisyyteen. Tässä vaiheessa tieto ammutuista karhuista ei vielä ollut tullut julki.

Aluetta vahtimassa olivat rajavartijat, jotka sanoivat, että aluelle ei saa mennä, koska paikalla on houkutteluhaaska. Haaskapyynti on kielletty karhun metsästysmuoto.

Syöttejä on metsästäjän mukaan ollut jäljellä vielä sen jälkeen, kun metsästyskausi on alkanut 20. elokuuta.

Puolukoita syömässä - selvä pentu

Metsästäjä kertoo, että linnustusseurue oli nähnyt muutama päivä emon ja kahden muun pennun ampumisen jälkeen jäljelle jääneen pennun yksinään syömässä puolukoita.

Karhun nähnyt kaupunkilainen epäili itsekin koiransa kokoista karhua pennuksi. Hän ei ollut aikaisemmin koskaan nähnyt karhua. Metsästäjä uskoo, että ei ole voinut olla epäselvää, että kyseiset karhut ovat olleet pentuja.

Pentu ei välttämättä selviä

Yksinäisellä karhunpoikasella on toivoa, jos se on ehtinyt keräämään talveksi tarpeeksi vararavintoa. Metsästyskausi on ohi ja se on osannut itse alkaa rakentaa talvipesää.

On kuitenkin hyvin mahdollista, että se ei osaa vielä tarpeeksi hyvin löytää itselleen ruokaa ja se saattaa kuolla talven aikana, jos sen ihonalainen rasvakerros ei riitä koko talven ajalle.

Viranomaisen tekona erityisen vakavaa

Paikallinen metsästäjä kertoo, että teosta epäilty rajavartija on paikallisia ja tietää varmasti, miten karhumetsällä tulee toimia. Rajavartijat valvovat alueella muiden metsästystä.

Paikallisilla metsästäjillä on lupa kaataa kiintiön verran karhuja alueella. Tämän vuoden kiintiö alueelle on metsästäjän mukaan ollut kolmisenkymmentä karhua.

Tällaisissa tapauksissa tekoihin syyllistyneet virkamiehet ovat yleensä menettäneet virkansa. 

Lue myös:

    Uusimmat