Orion myy Noiron Capmanille

Orion keskittää toimintansa lääketuotteisiin ja luopuu kosmetiikkayhtiöstään Noirosta. Noiro siirtyy Capmanin omistukseen.

Orion myy kosmetiikkayhtiönsä Noiron CapManille. Kauppahinta on runsaat 100 miljoonaa euroa. Kauppaan sisältyvät Noiron ja sen tytäryhtiöiden koko liiketoiminta ja siihen liittyvät omaisuuserät.

Noiron viime vuoden liikevaihto oli 135,3 miljoonaa euroa ja liikevoitto 9,8 miljoonaa. Yrityskauppa tehdään perustettavan yhtiön lukuun ja liiketoiminta jatkuu kaupan voimaan tulon jälkeen yhtiönimellä Noiro Oy. Noiron avainhenkilöiden omistusosuus yhtiöstä tulee olemaan noin 5-7 prosenttia. Koko noin 850 hengen henkilöstö siirtyy uuden yhtiön palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailuviraston hyväksyntää.

Orion-konsernin toiminta keskittyy jatkossa puhtaasti lääkkeisiin ja muihin terveydenhuollon tuotteisiin. Konsernin ytimenä on lääkkeitä kehittävä ja valmistava Orion Pharma. Lisäksi Orioniin kuuluvat terveydenhuollon tukkukauppayhtiöt Oriola ja KD sekä diagnostiikkaan erikoistunut Orion Diagnostica.

Noiro on CapManin hallinnoimien rahastojen suurimpia yksittäisiä sijoituskohteita. Pohjoismaiden johtaviin pääomasijoittajiin kuuluvan CapManin tavoitteena on jatkaa Noiron liiketoiminnan kehittämistä ja kansainvälistämistä. Yhtiön kasvunäkymät ovat hyvät Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltiassa ja Puolassa.

- CapMan arvostaa Noiron vahvaa markkina-asemaa Suomessa ja sen kansainvälisiä kasvumahdollisuuksia, jotka tekevät yrityksestä kiinnostavan sijoituskohteen. Vahvat tuotemerkit kuten Lumene, osaava henkilöstö ja tasaisesti kasvaneet liikevaihto ja liikevoitto luovat hyvän perustan yhtiön kehittämiselle, Capman ilmoittaa pörssitiedotteessaan.

Noiron toimitusjohtajana jatkaa Pekka Rautala. Hän on toiminut tehtävässä viimeiset kymmenen vuotta. Noiro Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi tulee Jussi Länsiö, joka on myös osakkaana uudessa yhtiössä. Muut hallituksen jäsenet ovat CapManin senior advisor Orvo Siimestö ja sijoitusjohtaja Lars Hagelstam. Yhtiön hallitusta täydennetään myöhemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat