Orion jakautuu kahdeksi

Orionin jakautuminen lääketukusta vastaavaksi Oriolaksi ja lääkeyhtiö Orioniksi toteutunee ensi kesänä.

Lääketehdas Orionin ylimääräinen yhtiökokous päätti tänään jakaa yhtiön kahteen osaan, lääkevalmistajaksi ja -tukkuriksi. Pääyhtiöksi jää Orion, ja tukkukauppaa hoitaa Oriola. Orionin jakamisesta päätettiin yksimielisesti. Jakautumisen arvioidaan toteutuvan 30. kesäkuuta ensi vuonna.

Orion teki odotettua paremman tuloksen alkuvuonna. Voittoa kasvatti hyvin vetänyt lääkemyynti. Reseptilääkkeistä Orionin tärkeimpiä tuotteita ovat Parkinsonin taudin hoitoon tarkoitetut valmisteet. Lokakuussa Orion kuitenkin ilmoitti, että yhtiö jaetaan kahtia.

Orionin tammi-syyskuun voitto oli rahoituserien jälkeen lähes 150 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin voitto oli runsaat 117 miljoonaa euroa. Voittoa on kasvattanut myös kulujen karsinta.

Sen sijaan liikevaihto supistui alkuvuonna noin 4 prosenttia noin 1,4 miljardiin euroon. Sitä kavensi lääketukkukaupan vähentyminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat