Orimattilassa kiisteltiin loppuun asti

Orimattilan käräjäoikeus antaa ratkaisunsa turkistarhaiskujutussa vajaan kahden viikon kuluttua 27. tammikuuta. Tämänpäiväisissä loppupuheenvuoroissa sekä turkistarhaaja että eläinoikeusaktivistit torjuivat syytteet sekä valtionsyyttäjä Pekka Koposen vaatimukset ehdottomista vankeustuomioista.

Asianajaja Paul Perovuon mielestä tarhaaja Markku Kuismalla oli suojeltavana riittävästi omaisuuteen, kotirauhaan ja elinkeinoon liittyviä etuja, jotta hän voi vaarantaa jonkun henkilön terveyttä. Perovuo torjui myös toissijaisen syytteen, jonka mukaan eläinoikeusaktivisteja kohti ampuminen oli vähintään törkeätä pahoinpitelyä. Hänen mielestään tarhaajan voisi jättää tuomitsematta tai antaa enintään ehdollisen rangaistuksen. Mahdollisuuden rikosnimikkeeseen hän ei ottanut kantaa.

Perovuon mielestä tapaukseen soveltuu hätävarjelupykälä, vaikka se merkitsisikin uutta oikeuskäytäntöä. -Eläinoikeusterroristien pakeneminen ei merkitse hyökkäyksen päättymistä, vaan pelkästään vetäytymistä uusiin asemiin. Muutos tulkintaan on välttämätön.

Perovuon mielestä kyse on sellaisesta jokahetkisestä vaarasta, että Orimattilan tapaukseen voisi soveltaa myös pakkotilapykälää. Eläinoikeusaktivistien asiamiehet olivat loppuun asti sitä mieltä, ettei noin minuutin käynti tarhalla voi olla kotirauhan rikkomista. Heidän mielestään kotirauha suojelee vain pihapiiriä eikä ulotu sadan metrin päässä oleville turkistarhoille asti.

Eläinaktivistien mielestä tarhaaja ampui enemmän kuin yhden laukauksen ja aiheutti hengenvaaran kaikille viidelle.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat