Orgasmia teeskentelevät naiset

Nainen ei aina saa orgasmia, vaikka miehestä siltä näyttäisinkin. Äänekäs huohotus, voimistunut hengitystiheys, avautunut suu, utuinen katse, kiivaat lantion työnnöt ja emättimen itse aiheutetut supistelut johtavat helposti miehen harhaan.

Michael Wiedermanin ja toisaalta Carol Darlingin ja Kenneth Davidsonin tekemien tutkimusten mukaan 56–58 prosenttia naisista on ainakin joskus teeskennellyt saavansa orgasmin. Osmo Kontulan tuoreen tutkimuksen mukaan ainoastaan kolmasosa suomalaisista naisista ei ole koskaan teeskennellyt orgasmia.

Aivot ja orgasmin teeskentely

Miehen on joskus hyvinkin vaikeaa saada selville, teeskenteleekö nainen orgasmia vai saako hän sen todella. Tiedemiehille tämän asian selvittäminen on kuitenkin nykypäivänä hyvin helppoa. Nykyisin naisen orgasmin tunnusmerkkinä pidetään peräaukon paineen kasvamista. Nainen voi orgasmia teeskennellessään aktivoida lantionpohjalihaksiaan, jolloin paine myös peräaukon ympäristössä kasvaa. Vertailevassa mittauksessa havaittiin, että orgasmin aikana peräaukon paine on kuitenkin selvästi suurempi kuin mitä nainen saa lantionpohjan lihasten supistelulla aikaan. Tässä muuten syy siihen, miksi orgasmi pitää naisen lantionpohjalihasten voimaa paremmin yllä kuin kyseisten lihasten jumppaaminen.

PET-kuvausmenetelmällä on saatu selville, mitä naisen aivoissa tapahtuu klitoriksen stimulaatiolla tuotetun orgasmin aikana. Orgasmin aikana isojen aivojen verenkierto vähenee erityisesti vasemmassa sivunpuoleisessa orbitofrontaalisessa aivokuoressa, alemmassa temporaalisessa aivopoimussa ja etummaisessa temporaalisessa poolissa. Verenkierto vastaavasti lisääntyy pikkuaivomadossa sekä syvissä isoihin aivoihin liittyvissä tumakkeissa. Orgasmin teeskentelyn aikana verenkierto lisääntyy vasemmissa syvissä isoihin aivoihin liittyvissä tumakkeissa, mutta verenvirtauksen laskua ei tapahdu missään kohdin aivoja. Nainen pystyy siis varmasti jymäyttämään tavallista miestä orgasmia teeskennellessään mutta ei alan tutkijoita.

Ketkä teeskentelevät?

Wiedermanin mukaan orgasmia teeskentelevät naiset ovat yleensä hivenen iäkkäämpiä kuin naiset, jotka eivät ole teeskennelleet orgasmia. Orgasmia teeskentelevät naiset ovat aloittaneet seksisuhteet suhteellisen nuorella iällä, ovat seksuaalisesti vapautuneita, heillä on korkea seksuaalinen itsetunto, he pitävät itseään kauniina ja hyvinä rakastajina sekä kokevat enemmän syyllisyyttä, mikäli eivät saa yhdynnän aikana orgasmia. Heillä on myös ollut enemmän seksikumppaneita kuin naisilla, jotka eivät ole teeskennelleet orgasmia.

Miksi orgasmia teeskennellään?

Naisten mukaan orgasmiteeskentelyn yleisin aiheuttaja heterosuhteessa on mies. Syiksi orgasmin teeskentelyyn naiset ilmoittavat seuraavia tekijöitä: konfliktit kumppanin kanssa, kumppani ei ole huolehtinut riittävästä esileikistä, kumppanin osoittaman hellyyden puute, naisen vaikeus kiihottua nykyisen kumppanin kanssa, naisen halu lopettaa yhdyntä, miehen ennenaikainen siemensyöksy, naisen halu miellyttää ja kiihottaa kumppania sekä pelko siitä, että nainen loukkaa kumppanin tunteita tai ei tyydytä häntä seksuaalisesti.

Celia Robertsin mukaan naiset teeskentelevät orgasmia pitääkseen parisuhteen kunnossa. Partnerille halutaan osoittaa, että hän on hyvä rakastaja. Wiedermanin mukaan erityisesti nuoret orgasmia teeskentelevät naiset keskittyvät pääasiassa kumppaninsa tyydyttämiseen ja asettavat oman nautintonsa täysin toissijaiseen asemaan.

Orgasmin teeskentely saattaa estää naisen yhdyntäorgasmin saamisen

Orgasmin teeskenteleminen on kuitenkin kaksiteräinen miekka, koska mies todellakin luulee, että hänen työskentelynsä saa aikaan naisen orgasmin ja jatkaa myöhemminkin samalla linjalla. Kun mies on oppinut tietyn tavan harrastaa seksiä, hän kokee, ettei hänen tarvitse kehittää taitojaan tai muuttaa menetelmiään. Tämän seurauksena nainen ei tule jatkossakaan saamaan yhdynnässä orgasmia ja hän joutuu näyttelemään orgasmia uudelleen ja uudelleen.

Nainen, joka ei ole koskaan kokenut yhdyntäorgasmia, ei välttämättä edes kaipaa sitä ja saattaa olla täysin tyytyväinen seksin tarjoamaan läheisyyteen. Aikaisemmassa suhteessa orgasmin kokeneelle naiselle orgasmin teeskenteleminen ja orgasmittomuus tuo pidemmän päälle mitä luultavimmin ahdistusta ja turhautumista. Se voi lisätä tarvetta ulkopuoliseen suhteeseen tai jopa kariuttaa parisuhteen.

Orgasmin näytteleminen ei kehitä parin seksuaalisia taitoja mihinkään suuntaan. Orgasmia teeskentelemällä nainen tekee lähinnä vain hallaa itselleen. Orgasmin teeskentelystä tulisi päästä eroon ja pyrkiä keskustelun avulla selvittämään teeskentelyn taustalla olevia tekijöitä.


Teksti: Kari Heusala

Kuvat: Shutterstock

Lähteet:
– Faking It. The Story of “Ooh!” Women’s Studies International Forum (1995).
– Enhancing Relationships: Understanding the Feminine Mystique of Pretending Orgasm. J Sex Martital Ther. (1986)
– Faking Like a Women? Towards an Interpretive Theorization of Sexual Pleasure. Body & Society. (2007)
– Pretending Orgasm During Sexual Intercourse: Correlates in a Sample of Young Adult Women. J Sex Marital Ther. (1997).
– Regional Cerebral Blood Flow Changes Associated with Clitorally Induced Orgasm in Healthy Women. Eur J Neurosci. (2006)

Lue myös:

    Uusimmat