Orban varoitti Vojvodinan tilanteesta

Suomessa vieraileva Unkarin pääministeri Viktor Orban varoittaa kansainvälistä yhteisöä, että Serbian Vojvodina voi puhjeta Balkanin seuraavaksi kriisipesäkkeeksi. Orban toivoi, että unkarilaisvähemmistön asuttama alue saisi jälleen itsehallinnon.

-Vojvodinan asukkailla on oikeus itse määrätä tulevaisuudestaan ja päättää asemastaan Jugoslavian ja Serbian sisällä, Orban sanoi tänään Helsingissä.

Orban tapasi Suomen-vierailullaan pääministeri Paavo Lipposen sekä presidentti Martti Ahtisaaren. Keskusteluissa olivat esillä EU-aiheet, Unkarin pyrkimys unionin jäseneksi ja Balkanin tilanne. Orban varoitti kansainvälistä yhteisöä tuijottamasta pelkästään Kosovoa, sillä tilanne Vojvodinassa on myös erittäin räjähdysaltis, hän sanoi.

-Seuraava kriisipesäke voi olla Vojvodina, Orban sanoi. Unkarin kannalta on myös tärkeää, että vojvodinalaiset voivat jatkossakin päästä helposti rajan yli vierailemaan Unkariin. Alueella on asuu noin 300 000 hengen unkarilaisväestö.
-EU ei voi vaatia Unkaria kääntämään kelloa taaksepäin ja taas eristämään uudelleen Vojvodinan asukkaita, Orban sanoi.

Uusia lukuja neuvotteluihin

Orban on toivonut EU:n ilmoittavan päivämäärän, jolloin ensimmäisten uusien jäsenten pitäisi päästä liittymään unioniin. Lipposelta lupauksia ei tullut, mutta Orban sanoi olevansa erittäin tyytyväinen siihen, että Suomi aikoo puheenjohtajakaudellaan saada avatuksi kahdeksan uutta lukua jäsenyysneuvotteluissa.

-Päivämäärä olisi tärkeä ja hyödyllinen, mutta se on vähemmän tärkeä asia kuin neuvottelujen seuraava vaihe, eli uusien lukujen avaaminen, Orban sanoi. Ennestään lukuja on avattu viisitoista, mutta ne ovat helpoimmasta päästä.

-Vaativin uusista luvuista on ympäristökysymykset. Maatalous ja muut kaikkein vaikeimmat kysymykset jäävät Portugalin kaudelle, Lipponen sanoi.
Lipponen neuvoi samalla Orbania valmistautumaan siihen, että maatalous ja siihen liittyvät siirtymäajat jäävät viimeiseksi avoimeksi kysymykseksi. Niin kävi Suomenkin jäsenyysneuvotteluissa, hän sanoi.

Unkari edistyy neuvotteluissa

Lipposen mukaan Unkari on edistynyt neuvotteluissaan erittäin hyvin. Myös romaniväestön asema on Unkarissa kehittynyt myönteisesti, Lipponen kiitti. Molemmat pääministerit olivat samaa mieltä siitä, että uusia maita pitää ottaa neuvotteluihin puhtaasti objektiivisin kriteerein. Päätökset tehdään Helsingin huippukokouksessa, ja tarjolla on kuusi hakijamaata: Latvia, Liettua, Slovakia, Bulgaria, Romania ja Malta. Orban ei halunnut ottaa kantaa siihen, kenen pitäisi päästä neuvotteluihin.

-Me keskitymme nyt Unkariin, Orban sanoi. Hän vakuutti, ettei Unkari pelkää Kosovon jälleenrakennuksen vievän EU-maiden tarmon niin, että Unkarin jäsenyys viivästyisi. Lipponen myötäili, ja arveli, että Balkanin kriisi pikemminkin osoittaa, että laajentumishankkeen on onnistuttava.
-Olisi käytännöllisesti ja poliittisesti kestämätöntä, jos laajentumisprosessi viivästyisi. Meidän on tehtävä kaikkemme pitääksemme tahtia yllä, Lipponen sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat