Mainos

Optioiden leikkaus ei kelvannut Fortum-pomoille

Fortumin johdon optiopotin on arvioitu kohonneen yli 550 miljoonaan euroon vuosina 2002-2006.

Energiayhtiö Fortumin ylin johto ei suostunut jättioptioiden leikkaamiseen. Keskisuomalaisen mukaan valtio-omistaja tiedusteli optioiden kohtuullistamista Fortumin johdolta ainakin kolmesti.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan hän itse sekä Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs keskustelivat optioiden leikkaamisesta johdon kanssa viime ja toissa syksynä.

Keskisuomalaisen mukaan tunnustelujen kohteena oli mahdollisesti toimitusjohtaja Mikael Lilius. Mahdollista on myös, ettei asiaa kysytty suoraan Liliukselta, mutta tälle raportoitiin tunnusteluista.

- Kaksi eri kertaa pyysin Fagernäsiä selvittämään mahdollisuutta vapaaehtoiseen osittaisluopumiseen. Hän omalla metodillaan selvitti ja tulos oli, että eväitä ei löydy, Pekkarinen kertoo.

Fortumin huippujohdon vuosien 2002-2006 optiopotin on laskettu kohonneen yli 550 miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.