Opposition vappupuheissa ennusteltiin vaikeaa työmarkkinavääntöä

SDP:n puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä Vanhasen porvarihallitus ei ole osoittanut tarpeeksi tahtoa tasa-arvoa tukevan tupon synnyttämiseen. SAK:n johtaja Lauri Ihalainen kehotti puolestaan jatkamaan tupo-neuvotteluja.

Työmarkkinoille povattiin vapun puheissa levotonta syksyä. SAK:laisen Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen ennusti, että liittokohtaisten neuvottelujen tie johtaa kovaan palkkakilpaan ja edessä on "rauhaton ja vaikea työmarkkinakierros".

Paperiliiton Ahonen varoitteli Keski-Suomessa pitämässään puheessa, että työnantajien ei pidä kuvitella saavansa liittokierroksella parempaa lopputulosta kuin kokonaisratkaisulla.

Tuponeuvottelujen kariutuminen jo ennen niiden alkamista kaadettiin Matti Vanhasen porvarihallituksen syyksi. SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi Tampereella, että hallitus epäonnistui jo ensi rastillaan.

- Hallituksella ei näytä olevan riittävää tahtoa eikä kykyä työllisyyttä ja tasa-arvoa tukevan tupon synnyttämiseen.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tarja Filatovin mielestä hallitus nosti kädet pystyyn ja antautui, kun työnantajat ilmoittivat havittelevansa liittokierrosta.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ehdotti Helsingissä, että hallitus ja työmarkkinajärjestöt jatkaisivat yhteisiä neuvottelujaan samalla, kun eri alat neuvottelevat uusista työehtosopimuksista.

Ihalaisen mielestä neuvottelupöydässä voitaisiin edistää niitä työelämän asioita, joita hallitus on kirjannut omaan ohjelmaansa.

"Arka asia oppositiolle"

Kokoomuksessa ihmeteltiin vasemmiston syytöksiä siitä, että vaaleissa luvattu tasa-arvotupo olisi jo unohdettu.

Kulttuuriministeri Suvi Lindén vastasi Oulussa, että edellinen hallitus ei yrittänyt kertaakaan sellaista tuloratkaisua, jolla olisi vähennetty sukupuolten palkkaeroja. Lindénin mukaan asia on tämän takia kovin herkkä vasemmisto-oppositiolle.

Puolustusministeri Jyri Häkämies muistutti Kotkassa, että vaalilupausten pitäminen koskee myös oppositiota. Häkämiehen mielestä opposition pitäisi tukea niin sanottua tasa-arvotupoa, koska palkkatasa-arvosta on kannettu huolta sielläkin - ainakin puheissa.

Hallitus on luvannut tukea kunnille, jos kuntasektorin palkkaratkaisulla tuetaan koulutettuja naisvaltaisia aloja.

"Porkkanat jaettiin jo"

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen patisteli Oulussa hallitusta tekemään kaikkensa, jotta elinkeinoelämä pyörtäisi oman päätöksensä ja lähtisi neuvottelemaan tuporatkaisusta.

- Helppoa tämä ei ole, koska hallituksella ei enää ole porkkanoita käytettävissään. Kaikki elinkeinoelämän toivomukset on jo luvattu toteuttaa, Korhonen heitti.

Ammattiliitojohtajat ovat lähdössä palkkaneuvotteluihin isoin odotuksin. Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu sanoi, että talouskasvun jatkuminen pitää ottaa huomioon. Metallin liittosihteerin Matti Mäkelän mielestä työntekijöillä on nyt oikeus reilumpiin korotuksiin kuin pitkään aikaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat