Oppositiolta välikysymys: Ajaako hallitus pakkoliitoksia?

Oppositioryhmät yrittävät saada välikysymyksellä selkoa kunta- ja sote-uudistuksien etenemisestä. Erityisesti vastauksia kaivataan siihen, pitääkö hallitus kiinni kaupunkiseutujen pakkoliitossuunnitelmasta.

Oppositioryhmät perussuomalaiset, keskusta, vasenryhmä ja muutos 2011 jättivät aamulla välikysymyksen hallituksen kuntapolitiikasta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikainen sanoo, että hallituspuolueista on kuultu ristiriitaista tietoa uudistusten sisällöstä. Hänen mukaansa välikysymys on hallituspuolueille hyvä mahdollisuus selkiyttää omaa linjaansa.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Elsi Katainen muistuttaa, että uudistusten perustuslainmukaisuus on kyseenalaistettu useaan otteeseen.

– Kuntaministerihän on vastaamassa tähän sekasotkuun vetäytymällä ehkä muihin tehtäviin, Katainen vinoili viitaten Virkkusen eurovaaliehdokkuuteen.

Oppositio olisi toivonut, että uudistuksia olisi valmisteltu kaikkien eduskuntapuolueiden kesken.

Lue myös:

    Uusimmat