Oppositio vaatii Estradan eroa

Filippiinien oppositio on antanut presidentti Joseph Estradalle aikaa erota tänään puoleen yöhön mennessä Suomen aikaa. Estrada puolestaan tahtoo viisi päivää aikaa ja armahduksen lahjussyytteistä, ennen kuin hän suostuu eroamaan.

Estradan kansansuosio on laskenut nopeasti lahjusskandaalin takia. Viime päivien aikana yli puoli miljoonaa ihmistä on vaatinut kaduilla presidentin eroa.

Presidentti Estrada on pyytänyt Filippiininen kongressia järjestämään pikaisesti uudet vaalit. Samalla Estrada lupasi, että hän itse ei ota osaa vaaleihin, vaan luovuttaa virkansa niiden voittajalle. Oppositio ja varapresidentti ovat jo ehtineet tyrmätä ajatuksen uusista vaaleista.

Estrada ilmoitti aiemmin hyväksyvänsä häntä vastaan aloitetut oikeustoimet, jotka saattavat johtaa viraltapanoon. Estrada antoi kuitenkin ymmärtää, ettei hän aio erota virastaan ennen kuin oikeudenkäynti on saatettu päätökseen.

Paine Estradan eroamiseksi on koventunut. Kolme panssaroitua tilasajoneuvoa on poistunut Filippiinien presidentinlinnasta, ja pidetään mahdollisena, että Estrada on poistunut linnasta näissä ajoneuvoissa.

Estradan asema on huomattavasti vaikeutunut, kun useita keskeisiä ministereitä ja kenraaleja on viime tunteina eronnut ja vaatinut myös Estradan eroa. Manilan radion mukaan Estradalla on kone valmiina maastapakoa varten.

Asevoimien komentaja veti tukensa

Filippiinien radion tiedon mukaan Filippiinien asevoimien komentaja on päättänyt vetää tukensa presidentti Estradalta. Estrada neuvotteli tänään hallitustensa jäsenten kanssa.

Estradan vastainen mielenosoitus

Tuhannet Estradan kannattajat ja vastustajat ottivat yhteen maan pääkaupungissa Manilassa. Mielenosoittajat heittelivät toisiaan kivillä ja jätteillä. Kahden ryhmän välissä järjestystä pyrki pitämään yllä mellakkapoliisin joukko. Tiettävästi kukaan ei ole loukkaantunut lyhyen aikaa kestäneessä yhteenotossa.

Eläkkeelle jääneet kenraalit vetosivat Estradaan, jotta hän luopuisi vallasta. Armeija tiukensi turvatoimia siirtämällä joukkoja läheisestä maakunnasta Manilaan. Filippiinien arkkipiispa Jaime Sin kehotti ihmisiä liittymään Estradan eroa vaativien mielenosoittajien joukkoon. Sin tunnetaan yhteiskunnallisesta toiminnastaan myös vuoden 1986 edesottamuksistaan. Tuolloin hän toimi vallassa olleen diktaattori Marcoksen vallasta syöksemiseksi.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat