Oppositio syyttää turvallisuusjoukkoja Beirutin iskusta

Teollisuusalueella räjähtänyt pommi haavoitti kuutta ihmistä.

Beirut

Beirutissa kuusi ihmistä on haavoittunut teollisuusalueella eilen illalla tehdyssä pommi-iskussa. Tutkintaviranomaisten mukaan kuolonuhreilta vältyttiin, vaikka räjähde oli kooltaan suuri. Aiemmin iskussa haavoittuneiden määräksi ilmoitettiin kahdeksan.

Poliisin mukaan teollisuusalueella räjähtänyt pommi oli kätketty auton alle. Räjähdys sytytti tulee useita lähellä sijatsevia rakennuksia. Yksi rakennus romahti räjähdyksen voimasta.

Kolmas isku viikon aikana

Libanonin oppositiojohtajat syyttävät Syyrian tukemia turvallisuusjoukkoja pommi-iskusta. Oppositiojohtajien mukaan Libanonin syyrialaismielinen hallitus halusi lietsoa iskulla pelkoa maassa, josta Syyria on vetämässä joukkojaan.

Kyseessä oli jo kolmas viikon aikana sattunut pommi-isku kristittyjen asuttamassa kaupungin itäosassa. Aiemmissa iskuissa kuoli kaikkiaan kolme ihmistä.

Tilanne Beirutissa on ollut jännittynyt sen jälkeen, kun maan entinen pääministeriRafik Haririsai surmansa autopommi-iskussa 14. helmikuuta. Tuhoisassa iskussa kuoli kaikkiaan 20 ihmistä, ja se kiristi Syyria-myönteisen hallituksen ja Syyrian-vastaisen opposition välejä. Molemmat osapuolet ovat sittemmin osoittaneet mieltään Beirutissa.

Torstaina YK vaati Haririn salamurhan uutta, puolueetonta tutkintaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

(Seitsemän uutiset 27.03.2005)

Lue myös:

    Uusimmat