Oppositio saattaa jäädä ilman puhemiestä

Vaalitulos ja tuleva hallitusratkaisu saattavat tuottaa päänvaivaa eduskunnan parlamentaariselle järjestykselle.

Jos tuleva hallitus kootaan kolmen suurimman puolueen eli keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen varaan, oppositiolle ei jäisi paikkaa puhemiehistössä - ellei toisin sovita.

SDP:ssä on tiettävästi haluja ottaa asia esille, jos puolue jää oppositioon.

Eduskunta valitsee ylihuomenna tiistaina väliaikaiseen puhemiehistöön kolmen suurimman puolueen edustajat.

Puhemieheksi valitaan keskustan Juha Sipilä ja varapuhemiehiksi perussuomalaisten Timo Soini ja kokoomuksen Ben Zyskowicz. Lopullinen kokoonpano valitaan hallitusratkaisun selvittyä.

Pitkään noudatetun tradition mukaan eduskunnan puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle.

Vuoden 1987 sinipunaratkaisussa tehtiin poikkeus, kun SDP sai puhemiehen paikan suurimpana hallituspuolueena. Näin tehtiin, koska pääministerin pesti meni kakkospuolueelle kokoomukselle.

Vaalikaudella 1979-1983 eduskunnan puhemiehenä toimi tuolloin vasta neljänneksi suurimman puolueen keskustan Johannes Virolainen. Opposition edustajana puhemiehistössä istui kuitenkin kokoomuksen Juuso Häikiö.

Keskusta yritti pelastaa paikkansa 

Vakiintuneita parlamentaarisia käytäntöjä ei mielellään muuteta, koska ne luovat järjestelmään tiettyä vakautta.

Yksi puhemiehistön paikka lankesi oppositiolle kuin luonnostaan niin kauan kun maassa oli kolme suurta puoluetta, joista yksi oli vuorollaan oppositiossa. Nyt käytäntö on muuttumassa "itsestään", ellei asiaan puututa. 

Käytäntöä koeteltiin jo viime eduskuntavaaleissa, kun perussuomalaiset rynnivät suurten joukkoon. Neljännelle sijalle pudonnut keskusta yritti neuvotella varapuhemiehen paikkaa itselleen nimenomaan oppositioasemaan ja noudatettuun traditioon vedoten.

Haussa oli vastaavassa tilanteessa 1960-luvulla käytetty malli, jossa puolueet vuorottelisivat yhden varapuhemiehen paikalla. Kun puhemiehistöstä paikan saaneet perussuomalaiset jäivät kuitenkin oppositioon, asia raukesi.

SDP muistuttaa neljän vuoden takaisista vaiheista varmasti, jos se jää oppositioon. Merkittäviä tehtäviä ei oppositiolle lankea liiaksi, ja halukkaita paikalle olisi.



 

Lue myös:

    Uusimmat