Oppositio riemuitsee eläkepäätöksestä

SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson puhkuu tyytyväisyyttä hallituksen ratkaisuun luopua eläkepäätöksestään.

- Eläkeiän nostamiselle ei ollut mitään perusteita, joten on vain luonnollista, että hallitus perääntyy.

Guzenina-Richardsonin mukaan lopputulos on seurausta kansan aktiivisuudesta esimerkiksi nettikeskusteluissa ja lehtikirjoitteluissa.

- Kyllä tämä kansa osaa älähtää, jos nähdään, että valtaapitävät eivät ole perillä asioista. Mielipide oli niin vahva, ettei hallituksella ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Eläkeiän nostamiselle ei ollut mitään perusteita, Guzenina-Richardson napauttaa.

Hän arvioi, että pääministeri Matti Vanhasen eläkeavaus oli yritys saada lisää arvovaltaa hallituksessa.

- Valtiovarainministeri Jyrki Katainen oli saanut vahvan otteen hallituksen johtajana, joten ehkä Vanhasen piti tulla esiin jonkinlaisen avauksen kanssa. Hän ei kuitenkaan Rukan lumilla ollut osannut arvioida kokonaiskuvaa eikä ymmärtänyt, että meillä tehdään jo pidempään töitä kuin muissa Euroopan maissa.

Guzenina-Richardson epäilee, että Vanhasen avustajakunta ei ollut informoinut pääministeriä riittävästi faktoista.

Onko tämä ratkaisu imagovoitto puheenjohtajallenne Jutta Urpilaiselle?

- Mä näen, että tämä on voitto koko kansalle. Tottakai me olemme mukana tässä, sillä olemme palkansaajapuolue ja koko kansan puolue. Näen, että tämä on kaikkien meidän voitto, Guzenina-Richardson muotoilee.

"Eläkepäätös oli kauhuesimerkki hallituksen paniikista"

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen antaa kiitoksen päätöksestä oppositiolle ja ay-liikkeelle.

- Niiden työ johti siihen, että hallitus joutui perääntymään tässä järjettömässä tavoitteessaan.

Hän pitää koko episodia osoituksena hallituksen osaamattomuudesta ja hallinnan puutteesta.

- Tämä oli kauhuesimerkki siitä, kuinka paniikinomaiseen ratkaisuihin hallitus ajautuu ilman, että siellä mietitään seurauksia. Pahoin pelkään, että seuraavaksi hallituksella tulee ongelmia talouskriisin lisävaikutusten ja kasvavan työttömyyden kanssa.

Hänen mielestään työuria voidaan pidentää panostamalla työntekijän hyvinvointiin.

- Työntekijää pitää motivoida ja kouluttaa. Hänelle pitää antaa mahdollisuuksia vaikuttaa työn sisältöön ja edetä urallaan. Keinoja on monia, mutta keskiössä on kuitenkin ihminen. Työntekijä ei voi olla vain markkinapelinappula, jota heitellään ja pompotellaan. Kun työntekijällä on näkyvä arvo, työssäoloajat pitenevät automaattisesti, Korhonen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat