Oppositio julistautui voittajaksi Islannissa

Islannin keskusta-oikeistolainen oppositio on julistautunut parlamenttivaalien voittajaksi.

Suurimmiksi puolueiksi näyttävät nousevan konservatiivinen itsenäisyyspuolue ja keskustalainen edistyspuolue. Alustavien tulosten mukaan itsenäisyyspuolue saisi lähes 20 paikkaa parlamentin 63:sta. Edistyspuolue näyttäisi saavan yhden vähemmän.

Vasemmistopuolueille ennustettu häviö on käymässä toteen, sillä sosiaalidemokraateille ennustetaan alle kymmentä paikkaa.

Itsenäisyyspuolueen johtaja Bjarni Benediktsson on ilmoittanut olevansa valmis johtamaan hallitustunnusteluja. Alustavan vaalituloksen perusteella Benediktsson saattaa nousta pääministeriksi.

Edistyspuolueen puheenjohtaja Sigmundur David Gunnlaugsson lupasi äänestäjille muutosta.

– Muutamme Islantia parempaan suuntaan erittäin nopeasti tulevina kuukausina ja vuosina, hän lupasi.

Vasemmistopuolueet nousivat hallitukseen pankkikriisin jälkimainingeissa keväällä 2009. Monet ovat olleet tyytymättömiä tiukkaan taloudenpitoon. Tärkein vaalikysymys Islannissa on ollut asuntolainoja ottaneiden kotitalouksien korkea velka-aste.

Äänestys päättyi kello yhden maissa yöllä Suomen aikaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat