Oppositio etsi syypäitä pankeista, Katainen Kreikan poliitikoista

Oppositio haluaa löytää syylliset Kreikan kriisiin. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen peräsi eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa pankkien ja muiden rahoituslaitosten roolia ja vastuuta. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) oli toista mieltä.

- Kyllä syyllinen on kreikkalainen poliittinen päätöksenteko. Siellä on eriväriset hallitukset eläneet leväperäisesti, pistäneet maansa siihen tilanteeseen, että lainaa on pitänyt nostaa, Katainen sanoi.

Kataisen mielestä nyt on tärkeää, että Kreikassa mukana olevat pankit pysyvät siellä eivätkä lähde pois muualtakaan Etelä-Euroopasta.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan vasemmistoliitto ei voi hyväksyä Kreikan lainapakettia, jos syyllisiä ei saada esiin. Arhinmäen mukaan myöskään heidän kreikkalainen sisarpuolueensa ei hyväksy pienituloisia kreikkalaisia koettelevaa ratkaisua.

Vasemmistoliiton lisäksi perussuomalaiset ovat Kreikan lainoittamista vastaan. Pentti Oinonen (ps.) kyseli, uskotaanko kreikkalaisten maksavan lainat takaisin oliiveilla, tupakalla vai sitruunoilla. Oinonen kaipasi lainojen vakuudeksi Kreetan saarta.

Kataisen mielestä Kreikan ajaminen selvitystilaan olisi karmeampi vaihtoehto myös suomalaisille kuin lainaaminen Kreikalle. Hän ennakoi sen vaihtoehdon nostavan työttömyyttä Suomessakin.

Katainen huomautti myös, että eurovaltioiden lainojen ensisijaisuus tai reaalivakuuksien saaminen oli mahdotonta. Syynä on se, että Kreikan yksityisten lainoittajien ehdoissa on mahdollisuus joko sanoa lainat irti välittömästi tai saada samat etuudet, jos Kreikka kohtelee joitakin lainoittajia paremmin.

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen juttu

Lue myös:

    Uusimmat