Oppositio aloittaa passiivisen vastarinnan Serbiassa

Serbian hallitusta vastustavat mielenosoittajat aikovat jatkaa toimintaansa passiivisen vastarinnan keinoin, kuten lakoilla. Oppositiojohtaja Vuk Draskovic kehotti mielenosoittajia jatkamaan protestejaan väkivallattomalla vastarinnalla.

Hurraavalle väkijoukolle Belgradissa eilisiltana puhunut Draskovic suositteli koulujen ja tehtaiden sulkemista sekä verojen ja maksujen maksuboikotteja. Serbiassa on jo noin 1 000 koulua suljettuina. Myös suurin osa teattereista ja elokuvateattereista on kiinni.

Oppositio on saanut opiskelijoiden ohella tempauksiinsa suuret joukot mm. lakimiehiä sekä kirkon ja armeijan henkilöstöä. Myös toinen oppositiojohtaja Zoran Djindjic kehotti eilen mielenosoittajia pidättäytymään väkivaltaisista yhteenotoista poliisin kanssa.

Belgradissa puhkesivat eilen kolme kuukautta jatkuneen poliittisen kriisin tähän saakka vakavimmat väkivaltaisuudet. Yli sata mielenosoittajaa loukkaantui poliisin ottaessa yhteen mielenosoittajien kanssa.

Ranska, Saksa ja Englanti tuomitsivat heti eilen kovin sanoin Serbian poliisin väkivaltaiset toimet.

Etyj huolissaan Serbian väkivallasta

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj arvosteli tänään Jugoslavian viranomaisten väkivaltaisia otteita mielenosoittajia vastaan ja vaati hallitusta aloittamaan neuvottelut oppositioryhmien kanssa.

Järjestön puheenjohtajavuorossa olevan Tanskan ulkoministeri Niels Helveg Petersen toisti lausunnossaan myös Etyjin vaatimuksen opposition paikallisvaalivoittojen tunnustamisesta. Etyj on tarjoutunut välittäjäksi, jos hallitus suostuu aloittamaan vuoropuhelun opposition kanssa.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat