Oppositio älähti verokikkailusta

Tuoreet verotustiedot ovat saaneet opposition vaatimaan toimia hyvätuloisten verokikkailun estämiseksi.

Tänään pidetyssä eduskunnan lisäbudjettikeskustelussa hallitusta lyötiin myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n maanantaina tarjoamilla neuvoilla. Valuuttarahaston mielestä ensi vuodelle kaavailtuja veronalennuksia pitäisi pienentää.

Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Annika Lapintie muisteli, miten eduskunnassa vuosi sitten kauhisteltiin, kuinka myös lääkärit ovat keksineet nostaa palkkansa yksityisiltä terveysasemilta pääomatulona, jolloin selviää pienemmillä veroilla. Lapintien muistin mukaan valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) oli lupaillut, että asialle tehdään jotakin.

Katainen myönsi myös nyt, että palkkatulon kääntäminen osinkotuloksi on ongelma. Tämän estämiseksi on Kataisen mukaan etsitty erilaisia malleja. Hän lisäsi, että on melkeinpä mahdotonta löytää sellaista mallia, jota ei laillisesti voisi kiertää.

Epäsuhdan korjaamiseksi palkka- ja osinkotulojen verotuksessa ei Kataisen mielestä ole paljon muuta tehtävissä kuin alentaa palkkaveroa merkittävästi. Hän sanoi, ettei pääomavero Suomessa voi olla aivan toiselta planeetalta kuin kilpailijamaissa.

Osinkotuloista peritään 28 prosentin veroa, mikä on vähemmän kuin useimpien palkkatuloistaan maksama vero.

Takavuosien valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) ei tyytynyt vastaukseen.

-Tiedätte itsekin, ettei tätä verosuunnittelun paratiisia poisteta laskemalla tuloveroa. On liikuttava molempiin suuntiin ja pääomaveroa nostettava, Kalliomäki sanoi.

"Toinen yhtä typerä ehdotus"

Kataisen mielestä oppositio luki valuuttarahaston suosituksia yksisilmäisesti. Se oli ehdottanut myös leikkauksia menoihin, mutta niistä hallituksen arvostelijat eivät puhuneet mitään.

Valuuttarahasto on myös sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi alentaa ruoan arvonlisäveroa. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) totesi tästä ehdotuksesta, että se on yhtä typerä kuin aiemmatkin. Hän viittasi oppositiojohtaja Jutta Urpilaisen (sd.) kesäiseen ehdotukseen ruokaveron alennuksen perumisesta.

Vanhasen mielestä valuuttarahaston suosituksista on levitetty väärää tietoa. Tuloverojen keventämisestä siellä ollaan Vanhasen mukaan päinvastoin sitä mieltä, että näin voidaan edistää työllisyyttä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat