Mainos

OPM leikkaa Hiihtoliiton valtionavustusta

Opetusministeriö on päättänyt jättää maksamatta miljoona markkaa Suomen hiihtoliitolle vuodelle 2001 myönnetystä valtionavustuksesta. Syynä on se, että liitto on laiminlyönyt dopingvalvonnan ja -valistuksen toiminnassaan.

Hiihtoliiton valtionavun määrä tälle vuodelle putoaa näin 3,5 miljoonaan markkaan, josta elokuuhun mennessä on maksettu hieman yli kolme miljoonaa markkaa.

Päätöksessään opetusministeriö toimii hallitusneuvos Lauri Tarastin johtaman doping-selvitysryhmän ehdotuksen mukaisesti. Selvitysryhmä perustettiin Lahden MM-kisoissa ilmitulleiden maastohiihdon dopingtapausten vuoksi.

Hiihtoliitossa leikkauksien pelätään huonontavan liiton toimintamahdollisuuksia.

- Kyllä se markkamäärä tietysti kirpaisee, ja vaikuttaa käytännön toimintoihimme. Me joudumme tosi tarkasti elämään suu säkkiä myöten tämän loppuvuoden ajan. Se tarkoittaa sitä, että suurennuslasilla katsotaan kaikkia toimintoja ja kulueriä, Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kertoo.

Piiraisen mukaan hiihtoliitto joutuu tämän vuoden talousarvion tasapainottamiseksi turvautumaan vararahastoihin sekä Lahden MM-kisojen tuottoihin.

- Valitettavasti siinä joutuvat myöskin syyttömät kärsimään. Koko asian aiheuttajathan ovat jo ikäänkuin rangaistuksensa saaneet ja poistuneet tästä rivistä. Jäljelle ovat jääneet syyttömät, jotka nyt joutuvat kantamaan seuraamukset, Piirainen harmittelee.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.