Opiskelijat protestoivat budjettiesitystä

Hallituksen budjettiesitykseen suivaantuneet opiskelijat järjestivät aamupäivällä mielenilmauksen Helsingissä.

Senaatintorilla Valtioneuvoston linnan edustalla järjestettyyn mielenilmaukseen osallistui kolmisenkymmentä opiskelijaa. Tempaukseen opiskelijat olivat suunnitelleet ns. toimeentuloperformanssin, jossa pääroolin oli saanut Suomen hallitus.Hallituspuolueiden jäseniä ei kuitenkaan näkynyt Senaatintorilla mielenilmauksen aikana.

Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Ilkka Wennbergin mukaan opiskelijat unohdettiin tuoreessa budjettiesityksessä täysin.

- Sehän tässä ottaa päähän, ettei budjettiriihessä mennyt mikään opiskelijan toimeentulon kannalta tärkeä asia läpi. Ennen budjettiriiheä eri puolueet lupailivat kaikenlaista, mutta lopputulos oli täysi nolla opiskelijoiden kannalta. Siellä ei mennyt opintoraha, ei ateriatuki, ei tulorajat ei mikään läpi.

Opiskelijajärjestöt ovat tänä vuonna kampanjoineet opintorahan 15 prosentin tasokorotuksen puolesta ja keränneet sitä vaativaan adressiin yli 100 000 nimeä. Myös tänään mielenilmauksessa opiskelijat jatkoivat nimien keräämistä- opintoraha-adressiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat