Opiskelijat Kelan yllätyksestä: "Ei meidän lapsille joulua tänä vuonna" – kerro mielipiteesi asiasta!

Kelan päätös ulosmitata asiakkaidensa veronpalautukset liiallisten etuuksien takaisinmaksussa on herättänyt kiivasta keskustelua netin keskustelupalstoilla. Opiskelijat eivät valmistumisensa jälkeenkään ole usein suurituloisia, joten monelle joulun alla tulevat veronpalautukset olisivat olleet huojennus tiukkaan rahatilanteeseen. Mitä mieltä olet Kelan tavasta toimia? Kerro mielipiteesi Koti-osion kyselyssä!

Kelan päätös ulosmitata asiakkaidensa veronpalautuksia on herättänyt paljon niin vihaista kuin surullistakin keskustelua Internetin keskustelupalstoilla. Monen rahatilanne on jo ennestään tiukka, eikä

– Meidän pienen perheen joulu on menetetty tältä vuodelta. Onneksi lapset ivat vielä pieniä, niin eivät osaa odottaa vielä ihmeellisiä joululta. Olen kotona lasteni kanssa jotka ovat syntyneet opiskelujen päättymisen jälkeen ja olen maksanut liiallista opintotukea pienissä erissä takaisin. Tämä liika opintotuki tuli kevät-lukukaudelta. Valmistuin toukokuussa enkä keväällä käynyt töissä, mutta heti kesäkuusta aloitin käymään töissä kokopäiväsesti ja PAM tulerajat paukkui jo marraskuussa. Jouduin siis maksamaan koko kevään tuet takaisin. Hieno järjestelmä!Eilen sain lähestulkoon sydänkohtauksen kun sain kirjeen jossa luki "Ulosottovirasto", paniikki iski enkä ymmärtänyt lainkaan. 20 minuuttia jonotin kelan perinnän vaihteessa kunnes sain vastauksen "ei voi mitään tehdä". Ihminen langan päässä oli aidosti pahoillaan ja kehoitti tekemään valitusta jonnekin eduskuntaan tai jonnekin. En muista enää, olin niin järkyttynyt, kertoo yksi Kelan postia saanut asiakas keskustelupalstalla.

– Tämä asia ei minua tällä hetkellä vaivaisi niin paljon jollen olisi tehnyt jo tilauksia joiden maksu on ekalla jouluviikolla. Kyse ei ole mistään pilipalista vaan remontoinnista. Olisin siirtänyt aikataulua jos olisin tiennyt ettei ole rahaa maksaa, kommentoi toinen.

– Itsellä on melkoinen määrä asumistuen takaisinperintää maksussa. Katkeraksi tekee se, että liikamaksu johtui Kelan omasta mokasta, myönsivät että olin toimittanut kaikki tiedot oikein mutta olivat maksaneet liikaa asumistukea lähes vuoden ajalta. Eivätkä siitä huolimatta alentaneet summaa vaikka siitä valitin, toteaa kolmas Kelalle kuukausittain takaisinmaksua suorittava.

– Kerrankin olisi ollut edes vähän rahaa käytettävänä! Voi että harmittaa ja surettaa. Minulla jää joka tapauksessa elämiseen noin 50 euroa viikossa rahaa muiden kulujen jälkeen, joten uusia vaatteita tai muuta hankintoja saa ostettua todella usein, harmittelee eräs Kelan asiakas.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat