Opiskelijat kannattavat pääsykokeita - lukiolaiset vastustavat

Suomen yliopistojen ylioppilaskunnat vastustavat yliopistojen valintakokeista luopumista. Täysin päinvastaista mieltä on Suomen lukiolaisten liitto, joka kannattaa pääsykokeiden syrjäyttämistä.

Ylioppilaskunnat korostavat, ettei uravalinta saa olla kiinni lyhyestä elämänvaiheesta, jonka aikana ylioppilastutkinto suoritetaan. Ne huomauttavat myös, että ylioppilastutkinnon painottaminen asettaisi hakijat eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä lukiossa he ovat opiskelleet.

Erityisen ongelmallisena ylioppilaskunnat pitävät ylioppilastodistukseen perustuvaa valintaa taidealoilla ja niissä oppiaineissa, joihin valitaan vain hyvin pieni määrä opiskelijoita.

Kannanoton ovat allekirjoittaneet Helsingin, Jyväskylän, Tampereen ja Turun yliopistojen sekä Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnat.

Pääsykokeiden lopettaminen on herättänyt paljon keskustelua sen jälkeen, kun opetusministeriön työryhmä viime viikolla ehdotti, että opiskelijat valittaisiin pääosin ylioppilastodistuksen arvosanojen perusteella. Hallitus tarttui ehdotukseen nopeasti ja haluaisi eroon mahdollisimman monista pääsykokeista jo vuoteen 2013 mennessä.

Viime kädessä päätösvalta on kuitenkin yliopistoilla, ja useiden yliopistojen johto on nostanut esiin samoja huolenaiheita kuin ylioppilaskunnatkin.

Lukiolaiset eivät kaipaa pääsykokeita

Suomen lukiolaisten liitto pitää yliopistojen valintajärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista tarpeellisena.

- Nykyisessä tilanteessa tuoreet ylioppilaat joutuvat raskaiden kirjoitusten jälkeen pänttäämään pääsykokeisiin, joissa he kilpailevat opiskelupaikasta opinto-oikeuden jo saavuttaneiden ja aikaisempina vuosina hakeneiden kokelaiden kanssa, liitto toteaa kannanotossaan.

Toisin kuin ylioppilaskunnat, lukiolaisten liitto pitää ylioppilastutkintoa kaikille tasa-arvoisena jatko-opintokelpoisuuden mittarina. Pääsykokeita se moittii epätasa-arvoisiksi maksullisten valmennuskurssien vuoksi.

Myös lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkinen korostaa kuitenkin, ettei koko tulevaisuus saisi olla kiinni ylioppilastutkinnosta.

- On tärkeää jättää toinen väylä niille, jotka eivät menestyneet ylioppilaskirjoituksissa, hän toteaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat