Opiskelijat elävät taloudellisessa ahdingossa

Ammattiin opiskelevat nuoret kamppailevat juuri julkistetun tutkimuksen mukaan taloudellisissa vaikeuksissa. Enemmistö eli 67 prosenttia joutuu tulemaan toimeen alle 1 000 markalla kuukaudessa ja kuudesosa ilmoittaa rahaa olevan käytössä alle 500 markkaa kuukaudessa.

Reilu neljännes eli 28 prosenttia nuorista ilmoitti olleensa edellisen vuoden aikana taloudellisissa ongelmissa, jotka eivät olleet vähäisiä tai väliaikaisia. Eniten vaikeuksia oli pääkaupunkiseudulta kotoisin olevilla.

Tiedot ovat Suomen Gallupin viime syksynä tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin ammattiin opiskelevien käsityksiä yhteiskunnasta ja opiskelusta. Tutkimus toteutettiin ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Sen teetti Suomen ammattiin opiskelevien keskusliitto eli SAKKI.

Opiskelijat katsovat, että yhteiskunnan tulee panostaa enemmän koulutukseen, jotta opiskelijat pystyvät keskittymään opintoihinsa. Taloudellisia vaikeuksia opiskelijat ratkovat lainaamalla rahaa kotoa tai sukulaisilta, jos on mahdollista. Työttömien lapset joutuvat turvautumaan helpommin sosiaalitoimiston apuun.

Poliittiseen päätöksentekoon ei luoteta

Ammattiin opiskelevat ovat myös sitä mieltä, että heidän puoliaan pitäviä tahoja on vähän. Opiskelijoiden ystäviä on kuitenkin oma oppilaitos ja sen opettajat, oppilaskunta ja SAKKI. Kun opiskelijoita pyydettiin arvioimaan, miten 27 eri yhteiskuntatahoa pitävät opiskelijoiden puolta, kaikkein vähiten luotettiin poliittiseen päätöksentekoon ja virkamieskuntaan.

Myös puolueisiin kohdistuu selvästi enemmän kritiikkiä kuin hyviä arvosanoja. Joka toisella opiskelijalla ei nimittäin ole mitään mielikuvaa eri puolueiden opiskelijamyönteisyydestä, ja likimain kaikkia puolueita arvioidaan samaan sävyyn. Nuorsuomalaiset saavat kuitenkin opiskelijoilta hieman vähemmän kielteisiä arvioita kuin muut.

Työnantajien arvioidaan pitävän enemmän opiskelijoiden puolta kuin työnantajajärjestöjen. Tutkimuksen tulkinnan mukaan tähän vaikuttaa se, että työnantajat palkkaavat opiskelijoita töihin, eivät työnantajajärjestöt.

Helppoa elämää ei haeta

Tutkimus osoittaa, että nuorten elämä on kamppailua selviytymisestä ja opiskelu avartaa työtä. Nuoret eivät hae helppoa elämää vaan haluavat vastata työelämän tiukentuviin ammattitaitovaatimuksiin. Työttömyyskorvauksen vaihtoehtona he mieluummin opiskelevat. Reilu neljäsosa vastanneista on huolissaan siitä, saavatko he työtä. Nuoret eivät halua jäädä yhteiskunnan vastuulle.

Nuoret arvostavat hyvinvointivaltiota ja sen turvaverkkoa. Nykyajan opiskelijat ovat tutkimuksen mukaan konservatiivisia ja säilyttämään pyrkiviä. Maltillisuus on arvokasta. Radikaalisuus ei ole opiskelijoiden mielestä mikään erityinen hyve.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat