Opiskelijat eivät tunne mielenterveyspalveluja

Lukiolaisten tietämys tarjolla olevista mielenterveyspalveluista on heikkoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain joka neljäs nuori tietää kenen puoleen kääntyä, kun oma tai kaverin psyykkinen hyvinvointi järkkyy. Lukiolaisten hyvinvointia tutkivat yhteistyössä Suomen Lukiolaisten Liitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Mielenterveysseura.

Viime syksynä tehtyyn kyselyyn osallistui toisen vuoden opiskelijoita yli kymmenestä koulusta eri puolilla Suomea. Lisäksi kysymyksiin vastasivat viiden koulun rehtorit. Tutkimuksen mukaan 13 prosenttia lukiolaisista tunsi tarvitsevansa apua masentuneisuuden tai ahdistuneen mielentilan vuoksi. Selvästi useimmin apua haettiin ystäviltä, seuraavaksi nuoret kääntyivät vanhempiensa puoleen.

Vain noin joka kymmenes nuori oli keskustellut ammattiauttajan kanssa. Jos kynnys kertoa ongelmista esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle on riittävän alhainen, ongelmat voidaan tunnistaa ajoissa ja nuori voidaan ohjata ammattiauttajan luo. Myös vastaanotolle pääsemisen pitäisi olla liiton mukaan nykyistä mutkattomampaa. Monessa koulussa terveydenhoitaja on tavattavissa vain kerran viikossa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat