Opiskelija elää kolmella eurolla päivässä

Toimeentulotuella elävien määrä kasvaa. Helsingin Sanomat kertoi toimeentulotuella ja yleisellä asumislisällä asuvasta Jermu Wrightista, jolle jää vuokranmaksun jälkeen käyttöön noin 400 euroa kuukaudessa.

– Mutta sehän on hirveän paljon, huudahtaa 21-vuotias, arkeologiaa Helsingin yliopistossa opiskeleva Enni.

Opiskelijan näkökulmasta työttömät ovat rikkaita. Enni elää pelkällä opintotuella ja asumislisällä, mikä tarkoittaa sitä, että hänen tulonsa ovat kuukaudessa 499,6 euroa. Tästä vähennetään vielä verot.

– Käteen jää vuokranmaksun jälkeen aavistuksen yli satanen. Syön tänä keväänä pientä 500 euron säästöäni, Enni sanoo.

Enni asuu Helsingin halvimpiin kuuluvan vuokranantajan, Helsingin opiskelija-asuntosäätiön HOASin kaveriasunnossa. Hän maksaa kolmionpuolikkaasta 375 euroa kuussa. Hän muutti nykyiseen asuntoonsa noin kuukausi sitten HOASin halvemmasta soluasunnosta, jossa oli niin kylmä, että Enni kääriytyi öisin peittoon, villapaitaan ja verkkareihin. Talo kärsi myös vesivahingosta.

Halvemmassa asunnossa asuessa Enni eli noin 200 eurolla kuussa, millä tuli hänen mielestään toimeen "ihan kivasti". Toisinaan vanhemmat tukevat vähän taloudellisesti, mutta mielellään Enni ei heiltä apua pyydä – on noloa myöntää, ettei tule toimeen omillaan.

Opiskelija tuhlaa kirpputorilla

Viime kesänä Enni oli oman alansa töissä arkeologisilla kaivauksilla. Hän eli kesätyösäästöillään kesän ja syksyn ajan. Nyt rahat alkavat kuitenkin olla lopussa.

– Jos arvioin alakanttiin, niin ruokaostoksiin kuluu kuussa noin 40 euroa kuussa. Syön yliopistolla opiskelijahintaisen lounaan viitenä päivänä viikossa, mihin kuluu noin 50 euroa, Enni laskee.

Ennin äiti ei ollut innoissaan kuullessaan tyttärensä muuttavan kalliimpaan asuntoon: Hän laski, että tytön päiväbudjetiksi jää vuokran ja bussikortin maksamisen jälkeen noin kolme euroa päivässä.

Tammikuu oli Ennille tavallistakin stressaavampi, koska hän oli unohtanut tehdä ajoissa muuttoilmoituksen. Sen vuoksi Kela ei maksanut lainkaan asumislisää ja alensi opintorahaakin. Kuukausibudjetiksi jäi huikeat 120 euroa, jolloin vanhemmat riensivät apuun.

Kun Kela vihdoin maksoi puuttuvat tuet, Enni päätti tuhlata: Hän osti kirpputorilta villamekon ja joi kahvilassa viiden euron hintaisen teen. Se oli hänen mielestään järjetöntä tuhlailua.

Köyhyys rajoittaa sosiaalista elämää

Paitsi että köyhyys stressaa, se asettaa reunaehtonsa sosiaaliselle elämälle. Aikaisemmin Enni kävi silloin tällöin elokuvissa ja osti opiskelijahintaisia teatterilippuja, mutta nyt niihin ei enää ole varaa kuin harvoin. Vapaa-ajanvietto on vaihtunut halpisruoan kokkailuksi kavereiden kanssa. Myös kirjasto, televisio ja netti ovat ilmaista huvia.

– Itse kutsun tätä köyhäilyksi. Ei mun ole pakko saada kaikkea ja tämä on ekologista elämää, koska en ostele noin vain tavaraa. Ruoanlaitto kavereiden kanssa on myös hauskaa, Enni sanoo.

Työnhaku pyörii Ennin mielessä, mutta nykyisessä taloustilanteessa työpaikat vaikuttavat olevan kortilla, eikä oman alan töistä ole tietoakaan. Tällä hetkellä Enni tekee myös kandidaatin tutkielmaansa, mikä vaatii paljon aikaa.

Opiskelijoiden tulorajat herättävät Ennissa ristiriitaisia ajatuksia: Toisaalta noin 600 euron tuloraja on tiukka, mutta toisaalta Enni ihmettelee, mihin hyväpalkkaisessa työssä käyvä enää tarvitsee opintotukea.

Lue myös:

    Uusimmat